Ohita

Aiheet: Julkinen sektori

  • Sydänliiton hallitus: Järjestöt mukaan viemään sote-uudistusta todeksi – Sydänliiton tutkitut menetelmät osaksi hoito- ja palvelupolkuja

    Sydänliitolla on paljon annettavaa sote-uudistuksen toimeenpanoon. On varmistettava, että EU:n komission parhaimpien menetelmien joukkoon hyväksytty Neuvokas perhe -menetelmä otetaan laajasti käyttöön lapsiperheiden palveluihin ja pistää sydänsairastuneiden hoitopolut kuntoon niin, että Tulppa-kuntoutusta on saatavilla kaikkialla Suomessa ja sairastuneelle ja läheiselle on tarjolla vertaistukea.

  • Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on kuntien tehtävä nyt ja tulevaisuudessa – terveysehdokas.fi palvelu näyttää kuntavaaliehdokkaiden kantoja tähän tehtävään

    Kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kunnan lakisääteinen tehtävä. Tämän tulisi olla nähtävissä myös kuntavaaliehdokkaiden kannoissa. Tapahtuipa sote-uudistukselle mitä tahansa, kunnilla on merkittävä rooli ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan arjen rakentamisessa. Ei siis ole yhdentekevää, miten kuntien tehtäviä järjestetään.

  • Soteen vahvemmin sairauksien ennaltaehkäisy

    Suomen nykyisiä sote-ongelmia kuvaa hyvin State of Health Finland 2019 -maaraportti*. Sen mukaan Suomi kuuluu hoidettavissa olevien sairauksien hoidon osalta muiden pohjoismaiden kanssa EU:n kärkimaihin, mutta tautien ennaltaehkäisyssä eroamme merkittävästi muista pohjoismaista ja putoamme jopa EU:n keskiarvon alle.
    Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen (Hyte) on oltava sote-uudistuksen yksi tä

  • Uusi digipalvelu auttaa perheitä terveempään arkeen

    Sydänliiton Neuvokas perhe on julkaissut uuden perheiden kanssa kehitetyn digitaalisen palvelun. Perhearjen tarkasteluun toteutettu palvelu auttaa kaikkia lapsiperheitä löytämään omissa arkitavoissaan ja -tottumuksissaan olevat vahvuudet ja muutostarpeet. Aiheita ovat mm. ruutuaika, ruokailu, liikunta, kehoitsetunto ja yhteinen aika.

  • Asukkaiden keskuspuisto -näyttely avasi ulkoiluvuoden Sydänliitossa

    Sydänliitto ja Suomen Latu tekevät vuodesta 2018 suuren ulkoiluvuoden. Tämä näkyy ja kuuluu erityisesti Sydänviikolla 15.-22. huhtikuuta, jolloin sydän- ja latuyhdistykset järjestävät Polulle sydämellä -tapahtumia eri puolilla Suomea. Pyysimme myös asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaista kertomaan keskuspuiston ja sen kaltaisten ympäristöjen merkityksestä asukkaille.

  • Paula Risikko: Sydänpotilas hyötyy valinnanvapaudesta

    Sydänliiton puheenjohtaja Paula Risikko kehuu Tampereella sydänpotilaiden eteen tehtyä työtä puhuessaan tänään Hämeenmaan sydänpiirin 60-vuotisjuhlassa. 60 vuotta sitten perustettu Pohjois-Hämeen sydäntautiyhdistys ry on kuudessa vuosikymmenessä kasvanut ja laajentunut Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan kattavaksi Hämeenmaan sydänpiiriksi.

  • Sydänliiton puheenjohtaja Paula Risikko: Järjestöjen osaamiselle ja kumppanuudelle tarvetta uudessa sotessa

    Sydänliiton puheenjohtaja, eduskunnan varapuhemies Paula Risikko puhuu Sydänviikon avausviikonloppuna sydänjärjestöjen tilaisuuksissa sekä Oulussa että Rovaniemellä. Avauspuheissaan Paula Risikko nostaa esiin järjestöjen osaamisen ja palvelut tärkeänä osana sote-uudistusta. Risikon mielestä järjestöjen osaamiselle on paljon käyttöä ja tarvetta.

  • Sepelvaltimotaudin jatkohoidon toteutumisessa on puutteita

    Lääkäripäivät 13.1.2016 klo 16.15 Tuija Brax, Sydänliitto Sydänliitto teki marras-joulukuun taitteessa jäsen- ja potilaskyselyn sepelvaltimotautia sairastaville. Kyselyyn vastasi lähes 1.500 sepelvaltimotautia sairastavaa henkilöä. Tulos vahvisti Sydänliiton käsitystä siitä, että sepelvaltimotautia sairastavien jatkohoito ei toteudu johdonmukaisesti hoitosuositusten mukaisesti.

  • ​Tehtäisiinkö sittenkin pelkkä sote?

    Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämies totesi Sydänliiton seminaarissa, että nyt ollaan rakentamassa itsehallintoalueita, joille tulisi paljon muutakin kuin sote-asiat.

  • Paula Risikko valittiin Sydänliiton puheenjohtajaksi

    Sydänliiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu terveystieteiden tohtori Paula Risikko, eduskunnan varapuhemies. Yksimielinen valinta tehtiin tänään Sydänliiton syyskokouksessa Turussa. Sydänliiton puheenjohtajana kaksi peräkkäistä kautta toiminut professori Matti Uusitupa on erovuorossa ja jättää tehtävänsä vuoden 2015 lopussa.

  • Rasvat kohdalleen: Sydänliiton ravitsemussuositukset on päivitetty

    Terveet elintavat, terveellinen ruokavalio, fyysinen aktiivisuus ja tupakoimattomuus edistävät terveyttä ja ovat sydän- ja verisuonitautien ehkäisyn ja hoidon perusta. Ruoka sydänterveyden edistämisessä -ravitsemussuositus on laadittu terveydenhuollon ja ravitsemuksen alalla toimivien ammattilaisten työn tueksi. Suositus perustuu vankkaan, puolueettomaan ja ajan tasalla olevaan tutkimusnäyttöön.

  • Kotkan kaupunki ja Kymijoen Ravintopalvelut Oy saivat valtakunnallisen tunnustuksen Sydänliitolta

    Suomen Sydänliitto palkitsi Kymijoen Ravintopalvelut Oy:n ja Kotkan kaupungin sydänterveyden edistämisestä. Kotkan kaupungissa otettiin vuonna 2010 käyttöön Sydänmerkki-ateriat henkilöstöravintoloissa ja ensimmäisenä kuntana Suomessa kaikissa oppilasravintoloissa. Kaikki Kotkan kaupungin ateriat valmistetaan Kymijoen Ravintopalvelut Oy:n keskuskeittiössä.

  • Sydänliitto 60 vuotta: Valtakunnallinen Sydänviikko alkaa Lapissa 12.4.15

    Sydänviikkoa on Suomessa vietetty jo 25 vuotta. Se on vanhimpia vuosittain vietettäviä terveyden teemaviikkoja maassamme. Valtakunnallisen Sydänviikon viettäminen alkaa Rovaniemellä, missä 60-vuotias Sydänliitto esittää dokumenttielokuvan Sydäntemme tarina. Tänä vuonna Sydänviikkoa vietetään 12. - 19. huhtikuuta.

  • Tuija Brax: Tarpeellinen SOTE-uudistus uuden hallituksen ensityöksi

    Tuija Brax, joka aloittaa tänään työnsä Sydänliiton pääsihteerinä, joutui eduskuntatyönsä viime metreillä perustuslakivaliokunnassa arvioimaan SOTE-uudistuksen toteutumisen mahdollisuuksia. Hän näkee, että merkittävä osa työstä on jo tehty. Ensimmäisen työpäivänsä Sydänliiton pääsihteerinä Tuija Brax viettää Jyväskylässä Keski-Suomen sydänpiirin ja Sydänliiton yhteisessä tilaisuudessa.

  • Pohjois-Karjalasta mallia maailmalle

    60-vuotias Suomen Sydänliitto on tuottanut elokuvan Sydäntemme tarina. Elokuva kertoo sepelvaltimotaudin vähenemisen menestystarinan. Sairastumisen vähenemiseen ovat vaikuttaneet paitsi kansalaiset itse myös useat eri tahot yhteiskunnassa. Elokuvaa varten on haastateltu menestystarinaa tekemässä olleita monia henkilöitä. Elokuva esitetään kahdeksalla eri paikkakunnalla keväällä 2015.

  • Sydämen geenihoitokokeet loppusuoralla Kuopiossa

    Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on loppusuoralla tutkimus ja testaus, joissa selvitetään A.I. Virtanen -instituutissa kehitetyn geenihoidon tehoa ja turvallisuutta vaikean sepelvaltimotaudin hoidossa.

Näytä lisää