Ohita
Tuija Brax: Tarpeellinen SOTE-uudistus uuden hallituksen ensityöksi

Tiedote -

Tuija Brax: Tarpeellinen SOTE-uudistus uuden hallituksen ensityöksi

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito tulisi yhdistää samaan organisaatioon. Lähes yhtä suuri yksimielisyys vallitsee siitä, että sosiaalipalveluiden on syytä löytyä niin ikään samasta kokonaisuudesta. Kaikista viisaimmat asiantuntijat vielä muistuttavat, että ennaltaehkäisevän työn ja kuntoutuksen integrointi kaikkiin palveluihin on edellä mainittujakin tärkeämpää.

Valmista ei tullut tällä hallituskaudella, vaikka yhtä mieltä oltiin siitä, että nykymeno ei voi jatkua.

Tuija Brax, joka aloittaa tänään työnsä Sydänliiton pääsihteerinä, joutui eduskuntatyönsä viime metreillä perustuslakivaliokunnassa arvioimaan SOTE-uudistuksen toteutumisen mahdollisuuksia. Hän näkee, että merkittäviltä osin työ on jo tehty:

- Uusi hallitus varmasti ymmärtää, että SOTE-uudistus on johdettava maaliin heti kauden alussa. Toivottavasti uusi hallitus myös käyttää kuluneen vaalikauden erinäisten käänteiden tuottaman tiedon hyväksi. Tämä kaikki on seuraavalla kaudella todennäköisesti helpompaa varsinkin, jos jo vaalitaistelussa kaikki puoluejohtajat sitoutuvat osaltaan sekä uudistukseen että sen hyvän lainsäädäntötavan mukaiseen johtamiseen.

Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax listaa esimerkkejä hyvin toimivista, uudistuksen odotusaikana kentällä tehdyistä ratkaisuista:

- Meillä on yksittäisissä maakunnissa,kunnissa, sairaanhoitopiireissä, kansalaisjärjestöissä ja yrityksissä kehitetty monta uutta ja entistä fiksumpaa tapaa toimia. Vilkaisu Yksi Elämä -yhteistyön nettisivuille kertoo paljon siitä, mitä järjestöt saavat ennaltaehkäisevässä työssä yhdessä aikaan. Vierailu Imatralle avaa paatuneimmankin silmät näkemään, miten lastensuojelun, perhetyön ja neuvolan saumaton yhteistyö pelastaa lapsia ja säästää rahaa. SOS-lapsikylä on onnistunut saattamaan sijoitetuista lapsista poikkeuksellisen monen takaisin ensimmäiseen kotiinsa. Etelä-Karjalassa SOTE-uudistus on tehty omin voimin. Moni maakunta puuhaa nyt omaa soteaan vapaaehtoiselta pohjalta.

- Listaa siitä kuinka kenttä tekee fiksuja uudistuksia, voisi jatkaa vaikka kuinka. Suomella on kaikki mahdollisuudet uudistaa palveluketju kestävällä tavalla, Tuija Brax sanoo.

Tuija Braxin johtama Sydänliitto täyttää 60 vuotta vuonna 2015. Merkkivuotensa kunniaksi Sydänliitto on tuottanut dokumenttielokuvan Sydäntemme tarina, joka kertoo menestystarinan sepelvaltimotautikuolleisuuden ja -sairastavuuden merkittävästä vähenemisestä sodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomessa. Myönteisestä kehityksestä huolimatta Suomi kuuluu edelleen Länsi-Euroopan sydänsairaisiin maihin.

Ensimmäisen työpäivänsä Sydänliiton pääsihteerinä Tuija Brax viettää Jyväskylässä Keski-Suomen sydänpiirin ja Sydänliiton yhteisessä tilaisuudessa, johon alueen sydänyhdistysväki ja muut kansanterveystyötä tekevät on kutsuttu katsomaan elokuvaa.

Lisätietoja

Suomen Sydänliitto ry

pääsihteeri Tuija Brax, 050 511 3115 tai tuija.brax(at)sydanliitto.fi

viestintäjohtaja Eeva-Riitta Piispanen, 0400 478 016

Aiheet

Kategoriat


Sydänliitto on yli 70 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 234 paikalliseen sydänyhdistykseen, 17 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).