Ohita

Aiheet: Terveysjärjestöt

  • ​Heartbeats: Sopeutumista

    Olin poliklinikkakäynnillä ja käyttäydyin potilasroolissani todella epäammatillisesti. Tarkoitus oli napakasti tarkastaa rytmihäiriötahdistimeni toiminta, mutta heittäydyin hankalaksi.

  • Opetellaan paineluelvytys

    ​Maallikot arkailevat turhaan sydänpysähdyspotilaiden paineluelvytystä. Hätäkeskuksesta maallikko saa hyvät ohjeet elvytykseen, mutta nykyisin kuitenkin vain puolet potilaista saa elvytystä ennen ensihoidon tuloa

  • Sydänkin tarvitsee unta

    ​Viikon jatkuva univaje riittää jo aiheuttamaan ensimmäisiä muutoksia elimistön aineenvaihdunnassa ja immuunivasteessa. Pitkäaikainen univaje saattaa näin vauhdittaa sydän- ja verisuonitautien kehittymistä.

  • Sydämen vajaatoiminnan vakavuutta ei tunneta

    Sydämen vajaatoiminta on vakava, etenevä sairaus, jonka ennuste on huonompi kuin monissa syöpätaudeissa. Peräti 40,2 % tuoreen kyselyn vastaajista oletti, että sydämen vajaatoiminta voidaan parantaa.

  • Vuorotyöt uhkana hoitajien sydämelle

    Sairaanhoitajat, jotka tekevät monessa vuorossa töitä näyttävät sairastuvan sepelvaltimotautiin todennäköisemmin kuin säännöllisesti työskentelevät sisarensa.

  • ​Sydäninfarktia seuraa usein sydämen vajaatoiminta

    Joka neljäs ensimmäisen sydäninfarktinsa sairastaneista sairastuu neljän seuraavan vuoden sisällä sydämen vajaatoimintaan. Riskiä kasvattavat ikä, heikko sosiaalinen asema sekä liitännäissairaudet kuten diabetes.

  • ​Stressinhallintaa sydänpotilaille

    Stressinhallinnan liittäminen sydänpotilaiden kuntoutukseen vähentää sydänpotilaiden oireita ja psyykkistä kuormitusta.

  • ​Kolesteroli- ja verenpainelääkkeet kannattaa syödä

    Lääkärin määräämät kolesteroli- ja verenpainelääkkeet kannattaa ottaa tunnollisesti. Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan lääkityksensä laiminlyönneillä on merkittävästi suurempi vaara menehtyä aivoverenkiertohäiriöön.

  • ​Jooga parantaa eteisvärinäpotilaan elämänlaatua

    Ruotsalaistutkimuksessa on selvitetty joogan hyötyjä eteisvärinäpotilaalle. Tutkimuksen päätyttyä joogaryhmäläisillä oli alhaisempi sydämen syke ja verenpaine sekä parempi elämänlaatu.

  • Sydänliiton puheenjohtaja Paula Risikko: Järjestöjen osaamiselle ja kumppanuudelle tarvetta uudessa sotessa

    Sydänliiton puheenjohtaja, eduskunnan varapuhemies Paula Risikko puhuu Sydänviikon avausviikonloppuna sydänjärjestöjen tilaisuuksissa sekä Oulussa että Rovaniemellä. Avauspuheissaan Paula Risikko nostaa esiin järjestöjen osaamisen ja palvelut tärkeänä osana sote-uudistusta. Risikon mielestä järjestöjen osaamiselle on paljon käyttöä ja tarvetta.

  • Heartbeats: Turhamaista

    Tuossa 35 ikävuoden kohdilla se alkoi oikein kunnolla. Vanheneminen. Pienistä naururypyistä en ollut välittänyt, mutta nämä uudet, syvät ja äkäiset uurteet kulmakarvojen välissä ärsyttivät!

  • ​Suklaa suojaa sydäntä

    Suklaan syönti alentaa ruotsalaistutkijoiden mukaan riskiä sairastua iskeemiseen sydänsairauteen.

  • Verenpaineen tehokas alentaminen hyödyttää sydäntä

    ​Kohonnutta verenpainetta kannattaa hoitaa tehostetusti etenkin riskipotilailla, kuten diabetesta, sepelvaltimo- tai munuaistautia sairastavilla. Tehostettu hoito ehkäisee sydänoireita lisäämättä silti vakavia haittavaikutuksia.

Näytä lisää