Ohita

Aiheet: Terveysjärjestöt

  • ​Suomi474

    Suomen suuri juhlavuosi kääntyy mailleen kahden kuukauden kuluttua. Suomi pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna on täyttänyt tasavuosia. On kulunut tasan 474 vuotta siitä, kun Mikael Agricola julkaisi suomen kirjakielen perustana pidetyn Abckirian vuonna 1543.

  • ​Saatko uudesta antikoagulantista Kela-korvausta?

    Lähes kaikkien uusien antikoagulanttien Kela-korvauksiin on tullut muutoksia tänä vuonna. Uudet antikoagulantit ovat edelleen rajoitetusti peruskorvattavia eteisvärinän hoidossa. Korvauksen saaminen ei useimmiten enää edellytä varfariinihoidon kokeilemista.

  • ​Kaksi uutta jäsentä Sydänliiton hallitukseen

    Uusina jäseninä Sydänliiton hallitukseen kolmivuotiskaudeksi 2018-2020 valittiin rakennusneuvos, DI Jaakko Heikkilä Espoosta ja terveystieteiden tohtori Johanna Heikkilä Jyväskylästä.

  • ​Terveisiä Härkätieltä

    Tartuin syyskuussa Facebook-kutsuun ja lähdin kävelemään Hämeen Härkätietä Hämeenlinnasta Turkuun. Vaikka kahden naisen tempausviikon perusajatus ei ollutkaan kuntoilu tai laihduttaminen, tiesin, että jos kaikki sujuu hyvin, kävelyurakan sivutuotteena kunnon kohentaminen saa hyvän startin. Enemmän tapahtuu kuitenkin mielessä.

  • ​Terveystietoja kannattaa opetella lukemaan

    Sydänpotilaiden kyky lukea terveystietoa auttaa heitä merkittävästi parantamaan terveyskäyttäytymistään, lisäämään liikuntaa, syömään terveellisesti ja hallitsemaan painoaan. Tämä ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.

  • ​Sydämestä sydämeen – järjestötyön ydin

    Sitä sydänjärjestötyö on – sydämestä sydämeen työtä. Järjestö myös työllistää, mutta suurin merkitys on vapaaehtoisella toiminnalla. Sydänliitossakin tärkeä työ perustuu ihmisten pyyteettömään työhän sydäntyön puolesta. Lämmin kiitos kaikille siitä.

  • ​Urheilija selviää sydänpysähdyksestä

    Aktiivinen liikunta lisää tunnetusti riskiä saada äkillinen sydänpysähdys välittömästi urheilusuorituksen jälkeen. Ruotsalaistutkijat ovat nyt kuitenkin havainneet, että liikuntaa harrastaneet selviävät sydänpysähdyksestä muita selvästi todennäköisemmin.

  • ​Laaturekisteri – vai pitäisikö sanoa hyvien lisävuosien rekisteri?

    Sydänsoteriihissä käydään läpi, miten maakunnassa saadaan sydänpotilaan hoitopolut nykyistä ehjimmiksi ja ennaltaehkäisevä työ laaja-alaisemmaksi ja vaikuttavammaksi. Ensimmäiset riihet Kuopiossa ja Porissa puidaan jo tänä vuonna. Osasyy huonolle tolalle on sydän- ja verisuonisairauksien ennaltaehkäisyn ja koko hoitoketjun toteutumista ja onnistumista seuraavan laaturekisterin puuttuminen.

  • Sydänliitto ottaa miehistä mittaa jääkiekon Karjala-turnauksessa

    ​Innokkain lätkää seuraava joukko koostuu 35–60-vuotiaista miehistä, joista jopa joka toisella on kohonnut verenpaine. Hoitamattomana jatkuessaan vernepaine altistaa sydän- ja verisuonitaudeille sekä lisää aivo- ja sydäninfarktien riskiä. Jotta omat lukemat tulisivat tutuiksi ja jatkossa pystyisi taklaamaan verenpaineen aiheuttamat riskit, on syytä tehdä säännöllisiä verenpainemittauksia.

  • Hormonikorvaushoito ei lisää kuolemanvaaraa

    Vaihdevuosien hormonikorvaushoidon on pitkään epäilty aiheuttavan naisille vakavia haittavaikutuksia kuten rintasyöpää ja sydänoireita. Tuoreen tutkimuksen mukaan hormonikorvaushoito ei näytä pitkälläkään aikavälillä lisäävän naisten menehtymisvaaraa.

  • Syöpäpotilaan infarkti hoidetaan vajavaisesti

    ​Sydäninfarktin saaneet syöpäpotilaat saavat tuoreen sveitsiläistutkimuksen mukaan huonompaa hoitoa kuin muut. He myös menehtyvät infarktiin muita todennäköisemmin.

  • ​Kutsumme kaikki suomalaiset mukaan: bongaa defi ja pelasta ihmishenkiä

    Defi eli sydäniskuri pelastaa ihmishengen, jos sydän on pysähtynyt. Suomessa kansalaiskäyttöön tarkoitettuja laitteita on arviolta 3 000, mutta suurimman osan sijoituspaikkaa ei tiedetä. Sydänliitto ja Yksi elämä -terveystalkoot haluavat paikantaa kaikkien näiden elintärkeiden laitteiden sijainnit. Sydäniskurien pitää olla kansalaisten käytössä, kun avuntarve on suurin. Kuka löytää defin?

  • Kantasoluista apu sydämen vajaatoimintaan

    ​Sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden sydänlihaksen toiminta paranee kantasoluilla, jotka on saatu napanuorista. Tähän asti kantasolut vastaaviin hoitokokeiluihin on otettu selkäytimestä ja siihen on liittynyt omat vaaransa. Tuoreen tutkimuksen mukaan napanuorista saatavat kantasoluhoidot ovat helpompia ja turvallisempia.

  • ​Sydänriski pienenee verenpaineen tehohoidolla

    Verenpaine kannattaa hoitaa tehostetusti, vaikka lääkitys käykin munuaisten päälle. Uuden tutkimuksen mukaan lääkkeillä saatavat sydänhyödyt ovat kuitenkin munuaishaittoja suuremmat.

  • Sydämellinen aamupala, ole hyvä!

    Päivä kannattaa aloittaa kunnollisella aamupalalla. Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka saavat aamulla ainakin viidenneksen vuorokauden energiatarpeestaan säästyvät muita paremmin sydänsairauksilta.

  • Digitaaliset terveyspalvelut kiinnostavat suomalaisia

    Valtaosa suomalaisista on jo käyttänyt terveydenhuollon digitaalisia palveluita, mutta fyysinen kohtaaminen koetaan edelleen tärkeämmäksi. Sähköistä reseptiä pidetään onnistuneena uudistuksena.

  • ​Sydänsairaus heijastuu uneen

    Iskeemiset sydänsairaudet ja aivoverenkiertohäiriöt tuntuvat potilaan univaikeuksina. Tuoreen tutkimuksen mukaan nämä sairaudet puolitoistakertaistavat unihäiriöt verrattuna terveisiin ihmisiin.

Näytä lisää