​Terveisiä Härkätieltä

Polvi kipeytyi reilu vuosi sitten. Kävely sujui, mutta jumpissa tuntui ilkeältä enkä pystynyt ottamaan edes paria juoksuaskelta bussipysäkille. No arvaatte: liikkuminen jäi vähemmälle, mutta sinänsä terveellinen syöminen säilyi ennallaan. Kierre oli valmis, kiloja alkoi kertyä ja sohva houkuttaa.

Viimeistään nyt heräsin tajuamaan, että sydäntauti voi tulla kenelle tahansa, jopa minulle. Kuka tahansa voi sairastua ja lapsi voi syntyä sydänvikaisena, eikä se ole kenenkään vika.

Vaikka elän suhteellisen terveellisesti ja mittaustuloksetkin ovat vielä pysyneet viitearvojen tuntumassa, sukuhistorian ja geenitestinkin perusteella tiedän, että perinnöllinen sairastumisriskini on kohtalainen ja ylipaino lisäisi tyypin 2 diabeteksen riskiä merkittävästi.

Niinpä tartuin syyskuussa Facebook-kutsuun ja lähdin kävelemään Hämeen Härkätietä Hämeenlinnasta Turkuun. Vaikka kahden naisen tempausviikon perusajatus ei ollutkaan kuntoilu tai laihduttaminen, tiesin, että jos kaikki sujuu hyvin, kävelyurakan sivutuotteena kunnon kohentaminen saa hyvän startin. Enemmän tapahtuu kuitenkin mielessä.

Vaelluksella ollaan perusasioitten äärellä, kävelyn lisäksi syödään, peseydytään, pyykätään ja nukutaan. On aikaa sekä ajatella että olla ajattelematta ja elää hetkessä samalla, kun maisema hiljalleen vaihtuu. Siihen, että tempauksesta tuli elämys, vaikuttivat lukuisat upeat kohtaamiset matkan varrella – niitä järjesti muun muassa Someron sydänyhdistyksen mahtava joukko.

Sen verran elimme todellisuudessa, että jaoimme matkan etenemistä päivittäin Sydänliiton ja pyhiinvaeltajien Facebook-sivuilla ja kirjoitin sydän.fihin Kävellen tukea sydänlapsille -blogin. Sydänliiton Kenelle tahansa -keräyksen ohella tempaus oli kunnianosoitukseni sekä 100-vuotiaalle Suomelle että 60-vuotta täyttävälle Sydän-medialle. Urakan jälkeen oli taas uutta virtaa tämän lukupaketin kokoamiseen. Olkaa hyvät!