Ohita

Uutisarkisto

  • ​Kansallisarkisto

    Ullakot ovat kiehtovia paikkoja. Niistä voi löytyä rahanarvoista tavaraa. Ullakoilla makaa rahan lisäksi myös henkistä pääomaa. Ullakot palvelevat kansakunnan muistia. Ovat yksityisomisteisia kansallisarkistoja.

  • ​Jooga auttaa eteisvärinäpotilasta

    Jooga parantaa kohtauksittaista eteisvärinää sairastavien potilaiden elämänlaatua. Tuoreen tutkimuksen mukaan se alentaa myös sykettä ja verenpainetta.

  • ​Me kuusikymppiset

    Me kuusikymppiset olemme jääneet tai jäämässä eläkkeelle tai ainakin laskeskelemme, missä vaiheessa eläkkeelle kannattaisi siirtyä. Sinnitelläkö vielä seuraavat työelämän murrokset vai ruvetako jo downshiftaamaan? Meillä alkaa olla aikaa ja mahdollisuus toimia. Sydänpiirit toivottavat joukkoonsa myös minun ikäpolveani. Ikätoveri, ota vastaan sukupolvihaaste ja tule mukaan!

  • Paula Risikko: Sydänpotilas hyötyy valinnanvapaudesta

    Sydänliiton puheenjohtaja Paula Risikko kehuu Tampereella sydänpotilaiden eteen tehtyä työtä puhuessaan tänään Hämeenmaan sydänpiirin 60-vuotisjuhlassa. 60 vuotta sitten perustettu Pohjois-Hämeen sydäntautiyhdistys ry on kuudessa vuosikymmenessä kasvanut ja laajentunut Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan kattavaksi Hämeenmaan sydänpiiriksi.

  • ​Sairaanhoitajan lääkkeenmääräämisoikeus nopeuttaa hoitoon pääsyä

    Sairaanhoitajan rajattu lääkkeenmäärääminen mahdollistui Suomessa vuosikymmenen alkupuolella. Ensimmäiset lisäkoulutuksen saaneet sairaanhoitajat valmistuivat vuonna 2012 ja vuoden 2015 loppuun mennessä rajattuun lääkkeen määräämiseen olivat oikeutettuja 216 sairaanhoitajaa.

  • Matalat kynnykset

    ​On ihan pakko lähteä tutustumaan Espoon Ison Omenan yhteispalvelupisteeseen. Uutinen siitä on niin kutkuttava. Samasta pisteestä neuvola-, terveys-, kirjasto-, taide-, Kelan, päihde- ja mielenterveyspalvelut.

  • ​Aikaiset vaihdevuodet rasittavat sydäntä

    Aikaisin alkanut ”mummokuume” lisää naisen riskiä sairastua sydän- ja verisuonitautiin ja myös menehtyä kanssasisariaan nuorempana. Tieto perustuu katsaukseen, jossa oli mukana yli 310 000 naista 32 tutkimuksesta.

  • ​Sydämen vajaatoiminta lisääntyy vauhdilla

    Sydämen vajaatoimintaa sairastavien määrä yli kaksinkertaistuu parin lähimmän vuosikymmenen aikana ja väen vanhetessa potilasjoukko vain jatkaa kasvuaan. Vuoteen 2060 mennessä potilaita arvioidaan olevan kolme kertaa nykyistä enemmän.

  • ​Kaikki stentit toimivat pallolaajennuksessa

    Kaikki sepelvaltimoahtaumien avauksessa käytettävät verkkoputket ovat tehokkaita, olivatpa ne tavallisia metallistenttejä tai lääkeaineita sisältäviä stenttejä. Tähän tulokseen ovat tulleet norjalaistutkijat.

Näytä lisää