​Me kuusikymppiset

Vuosina 1956–57 syntyneet nukkuivat jo ensimmäiset kuukautensa nyt maailmanmainetta niittäneessä äitiyspakkauksen pahvilaatikossa. Yltäkylläisyyttä ei ollut vielä pitkään aikaan, mutta ruokaa oli riittävästi. Eväsleipien välissä lauantaimakkara vaihtui balkaninjuhlaan siinä kansakoulusta oppikouluun siirryttäessä. Kouluruokaan olimme tottuneet jo kansakoulussa, mutta oppikoulussa siitäkin piti maksaa ja usein ruokatunnilla tulikin kouluruuan sijaan haettua lähikioskilta lihapiirakka tai kermamunkki.

Sitten olohuoneen mustavalkoinen televisio vaihtui värilliseen ja Pekka Puska aloitti tositeeveen Terveyden avaimet -ohjelmalla. Pohjois-Karjala-projekti opetti meille kolesterolin käsitteen ja Vanamo ja Kolmonen terveellisen syömisen aakkoset.

Tulimme tietoisiksi öljykriisistä ja kasvun rajoista. Uusi kansainvälinen talousjärjestys puhutti meitä, vastustimme Vietnamin sotaa ja marssimme rauhan puolesta. Opiskelumme mahdollisti valtion takaama laina. Alettiin olla hyvinvointiyhteiskunnan huipulla, vähintään puolituttu omisti muskeliveneen. Elettiin juppihippipunkkariaikaa.

Lapsemme kasvoivat lama-Suomessa ja jo paljon lähemmäksi, sekä maantieteellisesti että median välittämänä, tulleessa sotatodellisuudessa. Meille makkarasta tutuksi tulleella Balkanilla sodittiin taas. Rakensimme elämäämme turvaa ostoparatiisien ja gourmet-ruoan maailmoista.

Nyt me kuusikymppiset olemme jääneet tai jäämässä eläkkeelle tai ainakin laskeskelemme, missä vaiheessa eläkkeelle kannattaisi siirtyä. Sinnitelläkö vielä seuraavat työelämän murrokset vai ruvetako jo downshiftaamaan? Vielä jaksaisi ja olisi intoa yhteen ja toiseen, mutta toisaalta kremppojakin alkaa jo olla, ja toivomme itsellemme terveempiä ja elinvoimaisempia eläkevuosia kuin vanhempiemme ikäpolvella oli.

Voisiko ruveta pikku hiljaa siirtämään painopistettä toimistotyöstä puutarhanhoitoon, kuorolauluun ja ehkä johonkin järjestötoimintaankin? Meillä alkaa olla aikaa ja mahdollisuus toimia. Olemme kuulolla.

Sydänliiton piirit täyttävät tänä ja ensi vuonna 60 vuotta. Sydänpiirit toivottavat joukkoonsa myös minun ikäpolveani. Esimerkiksi Savon sydänpiiri on ottanut juhlavuoden tavoitteekseen jäsenmäärän nostamisen kuuteen tuhanteen. Kutsu on avoin. Ikätoveri, ota vastaan sukupolvihaaste ja tule mukaan!