Ohita

Uutisarkisto

  • Huulipunavallankumous on täällä jälleen

    Huulipunavallankumouksen avulla Sydänliitto haluaa kannustaa ja innostaa naisia pitämään huolen oman sydämensä hyvinvoinnista sekä tehdä tätä tärkeää asiaa näkyväksi. Kampanjan takana on vakava tosiasia, että sydänsairaudet ovat naisten yleisin kuolinsyy Suomessa. Sydänsairauksia voidaan ennaltaehkäistä mm. oikeanlaisella ravinnolla, liikunnalla ja tupakoimattomuudella.

  • ​Magnesiumia valtimoille

    Hollantilaistutkijat ovat todenneet, että puolen vuoden magnesiumlisä notkistaa valtimoiden jäykkyyttä ja parantaa näin sydämen toimintaa.

  • ​Sydäninfarktia seuraa usein sydämen vajaatoiminta

    Joka neljäs ensimmäisen sydäninfarktinsa sairastaneista sairastuu neljän seuraavan vuoden sisällä sydämen vajaatoimintaan. Riskiä kasvattavat ikä, heikko sosiaalinen asema sekä liitännäissairaudet kuten diabetes.

  • Lapset lomalla kotona: sovi säännöistä ja ruutuajasta

    Monissa perheissä lapset lomailevat alkukesästä ilman vanhempia. Joutilaisuus on ihanaa, mutta pientä koululaista voi jännittää yksinjääminen ja isomman voi olla vaikea muistaa esimerkiksi syödä säännöllisesti. Selkeät sopimukset käytännön asioista kuten syömisestä, ulkoilusta, ruutuajasta ja rahan käyttämisestä auttavat lasta.

  • ​Oireetonkin infarkti on vaarallinen

    Lähes puolet sydäninfarkteista on oireettomia. Potilas ei aina edes huomaa niitä itse, mutta ne ovat kuitenkin yhtä vaarallisia kuin kovaa kipua aiheuttavat sydäninfarktit.

  • ​Siivotaan ja pyöräillään

    Ikäihmiset säästyvät sydänoireilta tekemällä kotitöitä ja pyöräilemällä. Tähän tulokseen ovat tulleet hollantilaistutkijat.

  • ​Välimerellistä ja läntistä ruokaa sekaisin

    Välimerellinen ruokavalio vähentää sydänkohtausten ja aivoverenkiertohäiriöiden riskiä. Tutkijoiden mielestä sydänpotilaita tulisi kuitenkin enemmän keskittyä kannustamaan terveellisiin ruokavalintoihin kuin välttämään epäterveellisiä ruoka-aineita.

  • ​Sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisy ja hoito kannattaa

    Viimeisen 40 vuoden aikana työikäisten miesten ja naisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuus on pienentynyt 80 prosenttia. Kuitenkin edelleen sydän- ja verisuonisairaudet aiheuttavat paljon kärsimystä ja kustannuksia ja niiden ehkäisyssä sekä hyvän hoidon ja kuntoutuksen varmistamisessa siis riittää töitä.

Näytä lisää