Ohita

Aiheet: Julkinen sektori

  • Tuija Brax: Tarpeellinen SOTE-uudistus uuden hallituksen ensityöksi

    Tuija Brax, joka aloittaa tänään työnsä Sydänliiton pääsihteerinä, joutui eduskuntatyönsä viime metreillä perustuslakivaliokunnassa arvioimaan SOTE-uudistuksen toteutumisen mahdollisuuksia. Hän näkee, että merkittävä osa työstä on jo tehty. Ensimmäisen työpäivänsä Sydänliiton pääsihteerinä Tuija Brax viettää Jyväskylässä Keski-Suomen sydänpiirin ja Sydänliiton yhteisessä tilaisuudessa.

  • Pohjois-Karjalasta mallia maailmalle

    60-vuotias Suomen Sydänliitto on tuottanut elokuvan Sydäntemme tarina. Elokuva kertoo sepelvaltimotaudin vähenemisen menestystarinan. Sairastumisen vähenemiseen ovat vaikuttaneet paitsi kansalaiset itse myös useat eri tahot yhteiskunnassa. Elokuvaa varten on haastateltu menestystarinaa tekemässä olleita monia henkilöitä. Elokuva esitetään kahdeksalla eri paikkakunnalla keväällä 2015.

  • Sydämen geenihoitokokeet loppusuoralla Kuopiossa

    Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on loppusuoralla tutkimus ja testaus, joissa selvitetään A.I. Virtanen -instituutissa kehitetyn geenihoidon tehoa ja turvallisuutta vaikean sepelvaltimotaudin hoidossa.

  • Järjestöjen yhteistyöverkosto torjuu kansansairauksia

    Kansansairauksien ehkäisemiseksi ja WHO:n tavoitteiden saavuttamiseksi Suomeen on perustettu Tarttumattomat sairaudet -verkosto. Verkostoon kuuluvat Aivoliitto, Filha, Hengitysliitto, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen Diabetesliitto, Suomen Sydänliitto ja Suomen Syöpäyhdistys. Verkosto luovutti hallitusohjelmatavoitteensa eduskuntaryhmille tiistaina 25.11.2014.

  • Tervetuloa lastenteatteriin

    Voiko lasten terveyttä edistää teatterin keinoin? Neuvokas perhe järjestää yhteistyössä tanskalaisen Sydänyhteisön ja Rumlerikkerne teatteriryhmän kanssa lastenteatteriesityksen VOLAPYG Helsingissä 27.8. klo 10.30. Volapyg on tarina ystävyydestä, erilaisuudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Esitys on toteutettu universaalilla kielellä, joka sopii kaikille.

  • Jussi Huttunen: Uusi sote-malli oikean suuntainen

    Hallituksen ja opposition tiedotustilaisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta rauhoitti edellistä mallia voimakkaasti kritisoineen sote-veteraani Jussi Huttusen mielen: – Ilman muuta nyt tehty päätös on oikean suuntainen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen siirtyminen 320 kunnalta viidelle kuntien omistamalle sote-alueelle on juuri oikea ja fiksu ratkaisu.