Ohita

Aiheet: Hyvinvointi

  • Mielen hyvinvointi vaikuttaa sydämen terveyteen

    Sydänliitto on päättänyt liittona vaikuttaa sote-uudistukseen. "Sydänsairaille on suuri merkitys sillä, että saamme sekä lähipalvelut toimimaan että laadukkaat erikoispalvelut hyvin saataville", ministeri Paula Risikko toteaa.

  • ​Kun ministressi kihauttaa verenpaineen

    Kävin ennen ultraäänikuvaukseen menoa lainaamassa terkkarista verenpainemittarin. Vähän jännitin, koska paineita ei ollut pitkään aikaan mitattu. Lukemia odotellessani huomasin, että mittarin näytössä sykkivä sydän viesti rytmihäiriöstä. Ja voi hyväluoja! Kun mittari pysähtyi lukemiin 190/90, lakkasin kauhuissani hengittämästä, otin puhelimen ja valitsin 112.

  • Pieni ele- keräys on osa Suomi 100 -ohjelmaa

    Ensi vuonna itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta, mutta Pieni ele -keräys täyttää jo 110. Pieni ele on siis todellinen suomalaisen lähimmäisenrakkauden instituutio, vanhempi kuin Suomi itse. Ei lainkaan hullumpi isoveliasema!

  • ​Uusista lääkkeistä suojaa diabeetikon sydämelle

    Yli puolet diabetesta sairastavista menehtyy sydän- ja verisuonitauteihin. Niiden takia moni diabeetikko menettää myös työkykynsä. Uusilla diabeteslääkkeillä näitä sydänhaittoja voidaan merkitsevästi vähentää.

  • ​Älypuhelin paljastaa eteisvärinän

    Tulevaisuudessa eteisvärinäkohtauksen voi tarkastaa oman älypuhelimen avulla. Turkulaistutkijat ovat kehittäneet sovelluksen, jolla älypuhelin ilman mitään lisälaitteita tunnistaa eteisvärinän yli 95 prosentin varmuudella.

  • ​Ambulanssi tarpeen äkillisissä sydänoireissa

    Äkillisissä sydäntapahtumissa nopea hoitoon pääsy on ensiarvoisen tärkeää. Potilaat kuitenkin arkailevat ambulanssin tilaamista. Näin ainakin Irlannissa, josta tulee tuoretta tutkimustietoa.

  • ​Diabetes ja sydänriskit ”tarttuvat” perheessä

    Diabetesta sairastavien puolisot sairastuvat diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin helpommin kuin terveiden puolisot. He ovat todennäköisemmin myös lihavia ja sairastavat metabolista oireyhtymää.

  • Maailman sydänpäivä 29.9. Pukeudu punaiseen

    Maailman sydänpäivää vietetään kaikkialla maailmassa torstaina, syyskuun 29. päivänä. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sepelvaltimotaudista ja sen riskitekijöistä. Pääviesti on: Elintavoilla on merkitystä. Suomen Sydänliitto rohkaisee kaikkia, joilla on sydän, pukeutumaan punaiseen maailman sydänpäivän kunniaksi torstaina 29.9.

  • ​Defibrillaattorin käyttö tutuksi kansalaisille

    Julkisiin tiloihin asetetuista defibrillaattorilaitteista ei paljon ole hyötyä, elleivät ihmiset osaa niitä käyttää. Tuoreen selvityksen mukaan kansalaisten koulutus laitteiden käytössä on suorassa suhteessa sydänpysähdyksen saaneiden potilaiden selviämiseen hengissä.

  • Valloita sydän päivässä, aloita omastasi

    Sydänliitto on tänä vuonna nostanut ihmisten voimavarojen vahvistamisen kolmanneksi näkökulmaksi omaan työhönsä sairaiden tukemisen ja sydänterveyden edistämisen rinnalle, kertoi Sydänliiton puheenjohtaja, ministeri Paula Risikko Etelä-Suomen sydänpiirin Sydän 2016 -messuilla Helsingissä 24.9.

  • ​CPAP-hoito ei auta uniapneapotilaan sydäntä

    Uniapnean hoidossa käytettävä ylipainehappihoito, CPAP, ei tuoreen tutkimuksen mukaan vähennä potilaiden sydänoireita. Hoito on kuitenkin paikallaan, sillä se korjaa potilaiden päiväväsymystä, masennusta, kuorsausta ja yleistä hyvinvointia.

  • ​Lauantaina 24.9. vietetään kansainvälistä FH-päivää

    FH, familiaalinen hyperkolesterolemia, on perinnöllinen sairaus, joka ajoissa todettuna on hoidettavissa. FH on vaikea-asteinen, elinikäinen kolesterolitauti, joka aiheuttaa suurella todennäköisyydellä varhaisen valtimotaudin.

  • ​Selvitä arvosi Sydän2016-messuilla

    Etelä-Suomen Sydänpiiri järjestää Sydän2016 -messut lauantaina 24.9. klo 10-16 Finlandia-talossa. Messuille on vapaa pääsy.

  • Stressi lisää nuoren naisen sydänriskiä

    ​Sydän- ja verisuonitautia sairastavat nuoret naiset ovat stressaantuessaan jopa nelinkertaisessa vaarassa sairastua sydänlihaksen hapenpuutteeseen ja sydäninfarktiin.

  • Näpynnäyttäjät terveyskeskuksessa

    Ihmettelen mitkä vaivat sietävät kahden kuukauden odottelun. Jos vaiva on mitätön ja spontaanisti paraneva, siinä ajassa ehtii hyvin ajanvarauksensa perua. Jos tauti on vakava ja vaatisi välitöntä hoitoa, se ehkä ehtii merkittävästi pahentua ja hoito vaikeutuu

  • ​HUSin Biopankki palvelee tiedettä

    Helsingin Biopankki järjestää potilasjärjestöjen kanssa kaikille avoimet Studia Generalia -tilaisuudet biopankin toiminnasta ja ajankohtaisista biopankkiaiheista kahtena peräkkäisenä torstaina, 29.9.2016 ja 6.10.2016 Meilahden Biomedicumissa, Helsingissä.

  • Joka päivä on Sydänpäivä

    Maailman Sydänpäivää vietetään syyskuun lopulla. Sydäntä on kuitenkin hyvä muistaa joka päivä. Liikkumalla, nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti ja olemalla murehtimatta turhasta.

Näytä lisää