Näpynnäyttäjät terveyskeskuksessa

Tuulaliina Varis kertoi jossain kolumnissaan karjalaisesta terveyskeskuslääkäristä, joka tiukkana päivänä potilastulvan hermostuttamana karjaisi täydessä odotushuoneessa vartoileville, että nyt piruvie kaikki näpynnäyttäjät ulos, kun on totisiakin tapauksia.

Mutta laukkaako terveyskeskuksissa oikeasti turhasta valittavia näpynnäyttäjiä? Terveistä nuorista ihmisistä voi siltä tuntua. Sanoipa eräs akaalainen kunnallispoliitikko terveyskeskuksen resursseista päätettäessä, että vähempikin henkilökunta kyllä riittäisi, elleivät kaikki yksinäiset vanhukset siellä turhaan laukkaisi vain seurustelutarkoituksessa. Kunnassa on kuuden viikon jonot lääkärille, ja vaivojensa kanssa odottavat ja tuskailevat ikäihmiset varmaan miettivät nyt toisenkin kerran, ketä pitäisi äänestää.

Ihmettelen mitkä vaivat sietävät kahden kuukauden odottelun. Jos vaiva on mitätön ja spontaanisti paraneva, siinä ajassa ehtii hyvin ajanvarauksensa perua. Jos tauti on vakava ja vaatisi välitöntä hoitoa, se ehkä ehtii merkittävästi pahentua ja hoito vaikeutuu. Aikaa varatessaan potilas usein tuntee itsensä kovin syylliseksi. Arimmat jättävätkin hoidot sikseen odotellen, että aika näyttää, mihin suuntaan tila kehittyy.

Lienee mahdotonta laskea, kummasta on enemmän haittaa: sitäkö että ihmiset käyvät ehkä mitättömien vaivojen kanssa ”turhaan” lääkärissä, vai siitä, että sairauksia jää hoitamatta ja huomaamatta, ja vakavat sairaudet ehtivät kehittyä pitkälle, kun terveyskeskusten ruuhkan takia hoitoon ei yritetäkään hakeutua. Varsin suurella osalla ihmisistä ei ole varaa hakeutua yksityiselle lääkärille. Sote-uudistus lupaa parannusta tilanteeseen. Mutta siinä vaiheessa kun uudistus saadaan toteutettua, on nykyinen hoitoa kipeimmin kaipaava polvi jo kuollut ja kuopattu.

Leprako se on?

Telkkarissa pyörii terveysmainos, jossa rouva selaa netissä taudin oireita ja havahtuu tukka pystyssä toteamaan: Minussahan on lepra! Mainos lupaa, että hoitopaikassa pikaisesti selvitetään, mikä vaivaa; itse ei pidä hankkia kauhukokemuksia arvuuttelemalla nettitietojen perusteella oireiden aiheuttajaa.

Niinpä: tieto on luulon lääke. Mutta kaikilla ei ole varaa jokaisen nipistyksen takia painua Mehiläiseen, ja jos terkkariin on kahden kuukauden jonot, ei auta muu kuin yksin tuskailla luulojensa kanssa ja koittaa sentään löytää netistä vähiten pelottava vaihtoehto lieville oireille. Tuntemattomien kipujen kanssa kauhistelu on hyvin stressaavaa, ja paha sairauden pelko lamaa toimintakyvyn tehokkaasti. Eli kyllä kaikki näpynnäyttäjätkin olisi syytä hoitaa. Hoitaa oikealla tiedolla.

Tästä on itselläni kokemusta. Podin sitkeää kurkkukipua pitkään ja katsoinpa netistä kuvia kurkkutaudeista. Syöpää esiintyi hyvin monimuotoisina ja värisinä versioina. Otin suurentavan peilin ja taskulampun ja katsoin suuhuni. Valahdin kalpeaksi: kielen alla oli violettia ryhelmää ja nielurisoissa kirjavia kraatereita. Soitin terkkarin hammaslääkärin akuuttipäivystykseen ja kerroin tarvitsevani ilmeisesti kiireellistä hoitoa. Tulinpa sitten laulellen hammaslääkäristä – varustettuna tiedolla, että lähemmin tutkittuna ihmisen normaali suu on justiinsa niin kammottavan näköinen, poimuisten kirjavien lötkyjen rakennelma. Olin saanut kipeästi tarvitsemani parantavan hoidon. Lähtiessäni sanoin, että tästä käynnistä totisesti mielellään maksaa korotetun terveyskeskusmaksun. Käynti ei ollut turha.

Työikäisillä on työterveyshuolto ja säännölliset työnantajan kustantamat terveystarkastukset. Eläkeiässä, kun terveyspalveluja todenteolla alkaisi tarvita, ne loppuvat – ainakin varattomilta ihmisiltä. Sote-uudistukseen pitäisi kirjata ja taata ikäihmisille säännölliset, kattavat terveystarkastukset. Näin päästäisiin ”turhista” asiakkaista ja terkkarin kuormitus helpottaisi ihmisten ollessa tietoisia terveydentilastaan. Asiakkailta jäisi kokematta moni yksinäinen kauhun paikka outojen kipujen ja tuntemusten vallassa.

Kaikki oireet sopivat sydänvikaan

Sydänvikaiset, erityisesti lievästi sairaat vain seurantaa vaativat potilaat ovat luku sinänsä tässä ”turhien” potilaitten joukossa. Esimerkiksi mitraalivuodon oirekirjo on hämmästyttävä. Ejektiofraktio eli sydämen iskutilavuus voi olla takaisinvuodon takia hiukan alentunut, mistä aiheutuu ääreisverenkierron heikkoutta. Varpaita ja sormia pistelee ja suonta voi vetää, korvat lukittuu ja kainaloon pistää, niskaa särkee ja ylävatsaan koskee. Tuntuu, että ei ole oiretta, joka ei sopisi sydänviasta johtuvaksi. Mutta entä jos sittenkin – jos kipu on jostain muusta johtuvaa tai tila pahenemassa. Jos on valmiiksi vaikkapa kolmen vuoden seurannassa, ei seurantakäyntien välillä suotta kehtaa joka nipistyksen takia vaatia tarkistusta – vaikka mieli tekisi.

Itse rauhoitan mieleni rasitustestillä. Lievästi läppävikainen sydämeni on aamuisin niin laiska, että pyörryttää ja olo on huono. Mutta kun tempaisen 20 etunojapunnerrusta ja 100 jalkakyykkyä tai ajan fillarilla ylös jyrkän kirkonmäen, niin olo kohenee kummasti. Tuntuu että läpän lievästä falskauksesta huolimatta verta riittää vauhdissa niin varpaisiin kuin päähänkin. Tulkitsen että sydän on kohtuullisessa kunnossa niin kauan kuin se tykkää rasituksesta, ja nimenomaan rasituksen aikana suostuu pumppaamaan tahdissa. Pehmeä ja vaaraton tapa nostaa sykettä on myös jutella puhelimessa hetki mukavan tuttavan kanssa. Totta kai kun akuutteja sydänongelmia ilmenee, toivoisi pääsevänsä nopeasti terveyskeskukseen tsekattavaksi jo ennen kuin tarvitaan ambulanssia ja acutaa. Ratkaiseeko sote ongelmat?

Pirkko Seppi