Vajaatoimintapotilaan sokerit syyniin
Sydämen vajaatoiminnasta kärsivien potilaiden sokeritasapainoa olisi syytä tarkkailla nykyistä tehokkaammin.
Sydämen vajaatoiminnasta kärsivien potilaiden sokeritasapainoa olisi syytä tarkkailla nykyistä tehokkaammin.
Ilman pienhiukkaset ja saasteet pahentavat sydänpotilaiden oireita, mutta ne voivat myös laukaista itse sairauden.
Potilaat, jotka eivät hyväksy sairastumistaan krooniseen sydämen vajaatoimintaan kärsivät heikommasta elämänlaadusta verrattuna niihin, jotka ovat sinut sairautensa kanssa.
Jooga suojaa tuoreen tutkimuksen mukaan sydäntä sairastumiselta. Sillä näyttää olevan jopa yhtä suuri teho kuin perinteisellä liikunnalla kuten pyöräilyllä ja reippaalla kävelyllä.
Suomalaiset haluavat huolehtia omasta terveydestään liikkumalla ja muuttamalla ruokailutottumuksiaan. Keskeinen tavoite on myös huomioida nykyistä paremmin perhe ja ystävät, käy ilmi Yksi elämän www.uudenvuodenlupaus.fi-lupauspankista.
Ylipainoisen lapsen ja perheiden kohtaamisessa tulisi keskittyä perheen pystyvyyden tunteen vahvistamiseen. Ratkaisut tulisivat olla perheen arkeen toimivia. Elintapojen ohjaus tulisi alkaa toimivien asioiden löytämisellä ja vahvistamisella. Tätä tukee myös tutkimusnäyttö onnistuneesta elintapojen muutoksesta.
”Ylipainoon ja lihavuuteen ei yhteiskunnassa yhdistetä mitään hyvää” ja kun oma lapsi
Lasten ylipaino-ongelman yleistyminen on tiedossa ja ehkäisy olisi kannattavampaa kuin hoito. Onnistumisiakin lasten ylipainon ehkäisyssä on. Seinäjoella lasten ylipainokäyrät on onnistuttu saamaan laskuun erilaisin keinoin, joista yksi on Sydänliiton Neuvokas perhe –menetelmä.
Seinäjoella havahduttiin jo useampi vuosi sitten lasten ylipainon hälyttävään yleistymiseen. Asiaan tartuttiin usealla
– Väsymys kumuloituu; jos nukkuu lyhyitä yöunia, on päivä päivältä väsyneempi. Pienikin määrä alkoholia vaikuttaa, varsinkin yhdessä väsymyksen kanssa. Yöllä ajaminen on sinänsä riski, neurologian dosentti Markku Partinen kertoi Lääkäripäivillä.
Maailman sydänjärjestö, World Heart Federation, järjestää kardiologian ja sydänterveyden maailman kongressin (World Congress of Cardiology & Cardiovascular Health, WCC 2016) Mexico Cityssä 4.-7. kesäkuuta vuonna 2016.
Professori Matti Uusitupa sai Lääkäripäivillä jaettavan Pohjolan lääketiedepalkinnon ja professori Heikki Huikuri Matti Äyräpään palkinnon.
Suomalaisten D-vitamiinin saanti rupesi kohenemaan viisi vuotta sitten, kun maitoon alettiin lisätä D-vitamiinia. Ravitsemustutkijat eivät pidä suuria vitamiiniannoksia tarpeellisina, sillä ylimääräinen D-vitamiini ei poistu elimistöstä, vaan sillä voi olla myös haitallisia vaikutuksia.
Kaikkien ikäihmisten kohonnutta verenpainetta pitäisi lääkitä. Tähän tulokseen ovat tulleet puolalaistutkijat, jotka kävivät läpi lähes 50 vuoden aikana asiasta tehdyt tutkimukset. He havaitsivat, että lääkitys vähentää merkitsevästi kuolleisuutta.