Ohita

Uutisarkisto

  • Liikunnan iloa isoille ja pienille

    Jokainen ihminen – iso ja pieni, nuori ja vanha – ansaitsee kannustusta ja rohkaisua liikuntaan, kirjoittaa Sydänliiton pääsihteeri Marjaana Lahti-Koski.

  • Sydänliiton selvitys: Sepelvaltimotautipotilaan jatkohoidon järjestymisessä merkittäviä hyvinvointialuekohtaisia eroja

    Sydänliitto ja sen alueelliset sydänpiirit tekivät vuoden 2022 lopulla selvityksen sepelvaltimotautipotilaiden jatkohoidon järjestämisestä eri hyvinvointialueilla. Selvitys paljasti merkittäviä alueellisia eroja potilaiden mahdollisuuksissa ohjautua suositusten mukaiseen jatkohoitoon esimerkiksi sydäninfarktin tai pallolaajennuksen jälkeen.

  • Äänestyspaikoilla keräys kotimaan vammaisten ja sairaiden hyväksi

    Vuodesta 1907 lähtien Suomen vammaisille ja sairaille apua tuonut Pieni ele -vaalikeräys on eduskuntavaalien aikana äänestyspaikoilla. Lahjoitusten avulla saadaan järjestettyä esimerkiksi vertaistukea tai kuntoutusta. Pienituloisille ja sairaille piristävät tapahtumat ovat tärkeitä.

  • Lihavuuden stigma koskettaa myös lapsia ja perheitä

    Lihavuuden stigma koskettaa myös lapsia ja perheitä. Etenkin, jos lapsen paino on noussut, kokevat vanhemmat huolta, harmitusta, syyllisyyttä ja turhautumistakin sekä avun saannissa että ympäristön suhtautumisessa. Vastuullisempaa painopuhetta tarvitaan sekä yhteiskunnan että terveydenhuollon taholta.

  • Panu Routila: Innostumisen aika

    Teemme kovasti työtä sen eteen, että sairastuneille olisi tarjolla katkeamatonta hoitoa ja Sydänliiton palvelut löytyisivät helposti auttamaan jokaista sairastunutta. Sydäntyö on nyt erityisen tärkeää, meidän tehtävämme on olla tukemassa uutta terveydenhuoltojärjestelmäämme toimimaan entistä paremmin, Sydänliiton puheenjohtaja Panu Routila kirjoittaa blogissaan.

  • Pyyntö medialle elvytyskyselyn jakamisesta

    Sydänliitto teki vuonna 2019 tutkimuksen, jolla selvitettiin suomalaisten elvytysvalmiuksia, mahdollisia elvyttämisen esteitä sekä kuinka hyvin sydäniskuri eli defibrillaattori tunnetaan. Median avustuksella tähän Suomi elvyttää 2019 -kyselyyn saatiin 1 673 suomalaisen vastaukset. Kysely toistetaan nyt kehityksen selvittämiseksi.
    Suomi elvyttää 2023 -kyselyon käynnistynyt ja siihen on saatu 24

  • Kohti valoa ja toiveikasta tulevaisuutta

    Sydänliiton pääsihteeri Marjaana Lahti-Koski kirjoittaa blogissaan Sitran julkaisemista vuoden 2023 megatrendeistä. "Vaikka tulevaisuus voi näyttää epävarmalta ja herättää pelkojakin, se ei kuitenkaan ole ennalta määrätty. Tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa" Lahti-Koski kirjoittaa.

Näytä lisää