Vuosi sitten Anneli Hyry käveli yksin Lissabonista Pohjois-Espanjaan Santiago de Compostelaan 670 kilometrin matkan. Loppukesästä pyhiinvaellus alkoi taas houkuttaa ja hän alkoi kysellä, löytyisikö kaveria saman Jaakontien pyhiinvaellusreitistön pohjoisimmalle reitille, Hämeen Härkätielle. Aikataulu sopi minulle, joten tartuin tilaisuuteen päästä viimein toteuttamaan yksi vuosien haave.
Kysyin aikoinaan opettajakollegalta, mitä teit kesällä? Hän vastasi lakonisesti: Meinasin. Samaa voisin sanoa itsekin kuluneesta kesästä. Meinasin siivota ne ja ne kaapit. Meinasin liikkua enemmän. Meinasin käydä katsomassa enemmän kesäteatteria ja kuuntelemassa konsertteja. Meinaamiseksi jäi. Mutta ei se mitään. Onneksi tulee syksy. Silloin ei meinata.
Jokaisella meillä on omat voimapaikkamme, joista ammennamme energiaa arjen puurtamiseen. Suurimmalle osalle suomalaisista voimapaikka on edelleen luonnossa. Oman lapsuuteni vahvat paikat ovat yhä mielipaikkoja.
Ranta on pelkkää ryteikköä. Törkyä täynnä. Pulloja, tölkkejä, muovikasseja. Muutamia nuotionpohjia. Vanhat laiturirakenteet paljastavat, että pihapiirissä on eletty ylevämpiäkin aikoja. Valkopurjeiset veneet ja säksättävät keskimoottoripaatit ovat kuljettaneet vallasväkeä rantahuvilaan ja takaisin kaupunkiin.
Ystäväni työskentelee nykyisin USA:ssa lääkärinä. Kun tapasimme kesällä, hän kertoi jutelleensa edellisenä päivänä kahden suomalaisen kollegansa kanssa. Toinen päivitteli sote-lakien etenemisen takkuisuutta, toinen uudistuksen yksityiskohtia. Ystäväni puolestaan päivitteli päivittelyä.
Media pursuaa viestejä siitä, mitä tulisi syödä tai jättää syömättä. Monia kalvaa huono omatunto – ihan turhaan. Ruoka ei ole pelkästään rasvaa, suolaa tai kuitua vaan se on myös nautintoa, tunteita ja yhteisöllisyyttä. Näiden kaikkien osien ymmärtäminen on lähtökohta hyvinvointia edistävälle syömiselle. Ne täydentävät toinen toisiaan, eivät sulje pois.
Viimeinen lomaviikko. Ja flunssa päällä! Hetken harmittelun jälkeen suunnitelma b käyttöön: asetun sohvalle, valitsen pinosta yhden sadepäivien varalle varatuista kirjoista ja asettaudun hyvään lukuasentoon. Museot ovat auki, veneet kulkevat ja kesäteattereiden esitykset ovat hioutuneet parhaimmilleen viimeisiin esityksiin, joita riittää hyvin elokuun puolelle. Piristävät ne töidenkin lomassa.
Kesäaikaan en yleensä henno lähteä ulkomaille, sillä rakastan Suomen kesää. Sadekaan ei haittaa, sitähän tarvitaan kaikkien ihanien vihannesten, marjojen ja viljan kasvuun. Lomalla on aikaa tutustua tuntemattomiin kotimaan kolkkiin. Ruokaihmisenä haluan aina maistella paikallisia herkkuja.
Ympäröivä yhteiskunta on voimakkaassa muutoksessa ja samalla ovat muuttuneet myös viestintäkanavat ja ihmisten ajankäyttö, mikä tuo omat haasteensa perinteisesti toimiville sydänyhdistyksille kaikkialla Suomessa. Yhdistysvalmennuksen ansiosta Leppävirran sydänyhdistys on saanut parin vuoden aikana yli 100 uutta jäsentä ja yhdistyksen toiminta on tullut näkyvämmäksi ja monipuolisemmaksi.
Viime vuonna, kun Sydänliiton roolista ja tehtävistä käytiin joukolla keskustelua, liiton jäsenet halusivat nostaa ihmisten henkisiin voimavaroihin, mielen hyvinvointiin ja jaksamiseen vaikuttamisen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi. Yhdessä totesimme, että keinoja on monia. Yksi tällainen keino on luonnossa liikkuminen. Luonnon merkityksestä terveydelle on myös tutkittua tietoa.
Onpa ollut kelju olo jo kuukauden päivät. Olen tajunnut viettäneeni pääsiäistä väärin. Itse asiassa olen viettänyt tuota kristinuskon keskeistä juhlaa aina väärässä uskossa. Vappua vietin tänä vuonna 1. toukokuuta. Liekö sekään mennyt tieteellisesti oikein.
Luonto on tänä vuonna vahvasti sydänyhdistyksien toiminnassa. Kesäkuun 17. rakastumme kesäyöhön ja 26. elokuuta juhlimme Suomen luontoa mm. laulamalla tai kuuntelemalla kuoroja Suomen kansallispuistoissa ja syömällä yhdessä luonnossa. Sydämen valokuva- ja tarinakilpailu ulkona vietetyistä kesäöistä palautti mieleen omiakin muistoja.
