​Luonnonvoimaa

Tänä kesänä avattu Hossa ja muut maamme kansallispuistot tarjoavat sekä mielenvirkistystä että perspektiiviä arkisen aherruksen rinnalle. Hossan 4 000 vuotta vanhan Väriseinän maalaukset saavat pohtimaan ikiaikaisten viestien merkitystä. Muinaiset suomalaiset uskoivat kuvan voimaan, mutta niin mekin. Emme ehkä enää pysty avaamaan muinaisten merkkien koodia, mutta kuvien voiman aistimme. Samankaltaisia kalliomaalauksia on runsaasti myös Repovedellä, missä Kymenlaakson sydänyhdistysväki vastikään juhli luontoa yhdessä Kouvolan ladun, Mäntyharjun kuorojen ja muiden Juhli Suomen luontoa -tapahtumaan osallistuneiden kanssa.

Jokaisella meillä on omat voimapaikkamme, joista ammennamme energiaa arjen puurtamiseen. Suurimmalle osalle suomalaisista voimapaikka on edelleen luonnossa. Oman lapsuuteni vahvat paikat ovat yhä mielipaikkoja. Kotikylässäni on yksi Suomen noin sadasta rautakautisesta linnavuoresta. Siellä kulkiessani mietin, keitä olivat tuohon korpeen asettuneet ihmiset ja keitä viholliset, joiden varalta linnoittauduttiin ja varjeltiin läheisiä. Erilainen voimapaikka on suo, joka on aina yhtä voimaannuttava, menee sinne sitten keskikesällä lakkojen kypsyessä, myöhään syksyllä karpaloaikaan tai keväthangilla hiihtäen tai kävellen. Etelän soilla saa aavistuksen Lapin lumosta. Tämän kesän luontotankkaukseeni kuului myös Lapin matka. Hetan maastoissa vaeltelin itsekseni.

Keskellä kesää sen sijaan vietimme Luonnon päivää suurella joukolla suvun voimin. Kokoonnuimme yhteen papan syntymän 100-vuotispäivänä ja vaelsimme yhdessä patikointireittiä laavulle syömään retkieväitä ja nauttimaan appivanhempien lapsuuskotien puolivälin jylhistä maisemista kolmen sukupolven ketjussa. Taatusti mieleen jäävä elämys koko joukolle.