Ohita

Aiheet: Hyvinvointi

  • ​​Erektiolääke voi suojata myös sydäntä

    Sydäninfarktin sairastaneet miehet saattavat säästyä sydämen vajaatoiminnalta hoitamalla erektiohäiriötään lääkkeillä. Lääkitys näyttäisi tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan myös pidentävän miesten elinikää.

  • Voiko itsensä huijata terveeksi?

    ​Mikä saa työikäisen tekemään terveyttään edistäviä muutoksia arjessaan? kysyttiin Yksi elämä -terveystalkoiden keskustelutilaisuudessa 12.9. Helsingissä. Tilaisuus oli osa Helsinki Design Weekin kaupunkisuunnittelun installaatiota Kaartin maneesilla.

  • ​Sydän pitää kahvista

    Kahvin sydänystävällisyydestä on saatu uutta näyttöä. Hollantilaistutkimuksen mukaan kahvia kannattaa juoda, vaikka olisi sairastanut sydänkohtauksen. Espanjalaistutkijat taas ovat todenneet, että neljä kupillista kahvia päivässä pitää ihmisen hengissä.

  • ​Sydäniskuri pelastaa urheilijoita

    Jokaisen kansalaisen kannattaa opetella käyttämään automaattista defibrillaattoria eli sydäniskuria. Ja kokemattomankin kannattaa siihen tarttua kohdatessaan äkillisen sydänpysähdyksen saaneen lähimmäisen.

  • ​Tuija Brax on vuoden liikuttava johtaja

    Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax on saanut vuoden liikuttavan johtajan palkinnon, joka myönnetään vuosittain johtajalle, joka konkreettisilla toimillaan, esimerkillään ja kannanotoillaan edistää liikkumista ja liikuntaa niin omassa organisaatiossaan kuin yhteiskunnassa laajemmin.

  • ​Syksyllä mennään eikä meinata

    Kysyin aikoinaan opettajakollegalta, mitä teit kesällä? Hän vastasi lakonisesti: Meinasin. Samaa voisin sanoa itsekin kuluneesta kesästä. Meinasin siivota ne ja ne kaapit. Meinasin liikkua enemmän. Meinasin käydä katsomassa enemmän kesäteatteria ja kuuntelemassa konsertteja. Meinaamiseksi jäi. Mutta ei se mitään. Onneksi tulee syksy. Silloin ei meinata.

  • ​Luonnonvoimaa

    Jokaisella meillä on omat voimapaikkamme, joista ammennamme energiaa arjen puurtamiseen. Suurimmalle osalle suomalaisista voimapaikka on edelleen luonnossa. Oman lapsuuteni vahvat paikat ovat yhä mielipaikkoja.

  • Villa

    Ranta on pelkkää ryteikköä. Törkyä täynnä. Pulloja, tölkkejä, muovikasseja. Muutamia nuotionpohjia. Vanhat laiturirakenteet paljastavat, että pihapiirissä on eletty ylevämpiäkin aikoja. Valkopurjeiset veneet ja säksättävät keskimoottoripaatit ovat kuljettaneet vallasväkeä rantahuvilaan ja takaisin kaupunkiin.

  • ​Hyviäkin terveysuutisia

    Ystäväni työskentelee nykyisin USA:ssa lääkärinä. Kun tapasimme kesällä, hän kertoi jutelleensa edellisenä päivänä kahden suomalaisen kollegansa kanssa. Toinen päivitteli sote-lakien etenemisen takkuisuutta, toinen uudistuksen yksityiskohtia. Ystäväni puolestaan päivitteli päivittelyä.

  • ​Syömisen taito edistää hyvinvointia

    Media pursuaa viestejä siitä, mitä tulisi syödä tai jättää syömättä. Monia kalvaa huono omatunto – ihan turhaan. Ruoka ei ole pelkästään rasvaa, suolaa tai kuitua vaan se on myös nautintoa, tunteita ja yhteisöllisyyttä. Näiden kaikkien osien ymmärtäminen on lähtökohta hyvinvointia edistävälle syömiselle. Ne täydentävät toinen toisiaan, eivät sulje pois.

  • ​Miksi sydäninfarkti iskee maanantaina

    Sydänkohtaus iskee tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan todennäköisimmin maanantaina ja talven juhlapyhien aikana. Pienimmillään sydänkohtauksen vaara on viikonloppuisin ja kesälomalla. Tutkijat uskovat tämän johtuvan psykososiaalisten vaatimusten ja stressin heijastumisesta biologiseen rytmiimme.

  • ​Lasten ravitsemusohjaus korjaa koko perheen ruokatapoja

    Jo vauvoille suunnattu ravitsemusneuvonta heijastuu pitkällä aikavälillä koko perheen ruokatapoihin ja rasva-aineenvaihduntaan. Tähän tulokseen ovat tulleet suomalaistutkijat, jotka seurasivat turkulaiseen STRIP-tutkimukseen osallistuneita perheitä.

  • ​Sydänpotilaan ennuste paranee vuosien myötä

    Sydänkohtauksen saaneet potilaat menehtyvät vuoden sisällä sairastumisestaan yli viisi kertaa terveitä todennäköisemmin. Viidessä vuodessa heidän ennusteensa on kuitenkin jo terveiden tasolla. Sairaalaan pääsemisen nopeus, nopea toipuminen ja töihin palaaminen paransivat ennustetta.

  • ​Perheen pienet tulot heijastuvat lapsen sydämeen

    Kasvu pienituloisessa perheessä saattaa heijastua myöhemmässä elämässä alttiuteen sydänsairauksille. Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan sydänsairauksien ehkäisy olisikin ulotettava myös kasvavien lasten elinympäristöön.

  • ​Sydämen vajaatoiminta uhkaa ruotsalaisnuoria

    Sydämen vajaatoiminta tulee lähivuosikymmeninä ajamaan nuoria ruotsalaismiehiä sairaalahoitoon merkittävästi nykyistä enemmän. Syynä tähän on paljolti nuorten lihavuus, jos kohta merkkejä vajaatoimintavaarasta on normaalipainoisillakin.

  • ​Naisille ja miehille omat sydänlääkeannokset

    Naiset saavat sydänlääkkeistä huomattavasti enemmän haittavaikutuksia kuin miehet. Usein nämä vaikutukset ovat myös vakavia ja johtavat sairaalahoitoon. Toisaalta haittavaikutusten vuoksi naiset jättävät ennaltaehkäisevän lääkityksen usein ottamatta. Tilanteen korjaamiseksi ehdotetaankin sydänlääkitykselle sukupuolierot huomioivia suosituksia.

  • ​Rintaimplantti voi sekoittaa sydänsähkökäyrän

    Rintaimplantin saaneet naiset ovat vaarassa saada virheellisiä sydändiagnooseja. Kaikukuvauksissa ultraääni ei läpäise implanttia. Nyt tutkijat ovat havainneet, että implantit vaikuttavat myös sydänsähkökäyrään eli EKG:hen ja näin naiset voivat saada erheellisesti diagnoosin sydänongelmista.

  • ​Vyötärökin kielii eteisvärinävaarasta

    Korkean painoindeksin eli lihavuuden on tiedetty liittyvän vaaraan sairastua eteisvärinään. Nyt tutkijat ovat todenneet, että vatsalle kertyvät kilot lisäävät myös normaalipainoisten sairastumisriskiä.

Näytä lisää