Ohita

Uutisarkisto

  • Verenpainelääkitys myös ikäihmisille

    Puolalaistutkimuksen mukaan korkeasta verenpaineesta kärsivät, yli 65-vuotiaat potilaat hyötyvät verenpainelääkityksestä. Lääkitys on kuitenkin suunniteltava jokaiselle potilaalle yksilöidysti, koska liialliseen verenpainetason alentamiseen liittyy tunnetusti kaatumisriski.

  • Ison riskin potilas hyötyy verenpainelääkkeestä

    Verenpainelääkitys kannattaa aloittaa etenkin niillä potilailla, jotka ovat isossa riskissä sairastua sydän- ja verisuonitautiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan tosin jo pienemmässäkin sairastumisvaarassa olevat saavat lääkityksestä suojaa.

  • Porukassa lähiruokakin maistuu paremmalta

    Turussa syödään lähiruokaa iloisesti yhdessä Food & Fun -tapahtumassa, joka ulottuu ravintoloista kouluruokailuun 1.–5.10. Lapset saavat maistella hauskasti katuruokatyyliin tarjoiltuja paikallisia herkkuja, kuten ruis-siikapurkereita ja lohkotui peruni ja nuketei ja vihaneksi, ku kasteta soossi.

  • Uusi chat-palvelu lasten ylipainosta

    Sydänliiton Neuvokas perhe -ohjelma ja Väestöliiton Perheaikaa-verkkopalvelu luovat mahdollisuuden keskustella ja jakaa kokemuksia lasten ylipainoon liittyvistä asioista ja tunteista sekä painonhallinnasta osana perheen arkea.

  • Mitä kurkkuusi kaadat?

    Erilaisten juomien vaikutuksista sydänterveyteen on saatu runsaasti uutta tietoa alkusyksystä. Ranskalaistutkijat kehottavat varovaisuuteen energiajuomien kanssa. Ranskasta tulee myös tieto, että kahvihetki kannattaa vaihtaa teehetkeksi. Tshekkiläistutkijat taas ovat todenneet, että viinin hyöty sydänterveydelle on hyvin rajallista.

  • Liikunta suojaa lihavaa eteisvärinältä

    Ylipaino lisää tunnetusti vaaraa sairastua yleisimpään rytmihäiriöön eli eteisvärinään. Nyt amerikkalaistutkijat ovat havainneet, että tätä riskiä voi pienentää liikunnalla.

  • Metsähallitus kannustaa liikkumaan luonnossa

    Tänä vuonna Sydänliitto antoi sydänterveyden edistäjän valtakunnallisen tunnustuspalkinnon Metsähallitukselle luonnossa liikkumiseen kannustavasta toiminnasta.

  • Hedelmät ja vihannekset pöytään!

    Tuoreen tutkimuksen mukaan etenkin sydänkuolemat vähenevät hedelmillä ja vihanneksilla. Eikä määrän tarvitse olla suuri. Jo alle puoli kiloa päivässä riittää.

  • Sydänystävällinen ruokavalio tekee hyvää myös luustolle

    Sydämelle ja luustolle terveellisen ruokavalion perusperiaatteet ovatkin pitkälti samat: runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja ja kuitupitoista täysjyväviljaa sekä kalaa ainakin kahdesti viikossa, sillä se tuo ruokavalioon sekä pehmeää rasvaa että D-vitamiinia. Sydämestään ja luustostaan huolehtiva valitsee ruokansa vähäsuolaisena.

  • Yksi elämä avasi verkkopalvelun

    Yksi elämä -verkkopalvelu kokoaa yhteen Aivoliiton, Diabetesliiton ja Sydänliiton oppaat, ohjeet ja verkkopalvelut.

  • D-vitamiinista lisää elinvuosia

    D-vitamiinivajetta kärsineillä on tuoreen tutkimuksen mukaan kuitenkin vuodenajasta ja asuinpaikasta riippumatta jopa puolitoistakertainen riski menehtyä verrattuna niihin, joilla D-vitamiinitasot ovat suurimmat.

Näytä lisää