Elinluovutukselle ei ole yläikärajaa
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti elinluovutukseen, mutta epäilevät, että omat elimet eivät kelpaa luovutettaviksi.
Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti elinluovutukseen, mutta epäilevät, että omat elimet eivät kelpaa luovutettaviksi.
Perheliikunnan teemalla 5.-12.5. vietettävä Sydänviikko on Sydänliiton organisoima sydänterveyden teemaviikko. Tänä vuonna se kannustaa perheitä pyöräilemään sekä retkille lähiluontoon. Sydänviikon tapahtumia on ympäri Suomea yli 400, joista monet tulevat osaksi Suomen Olympiakomitean koordinoimaa Unelmien liikuntapäivää.
20 muusikkoa on aloittanut Tempaus-Areenalla harjoittelun painonnostovalmentaja Matti ”Masa” Vestmanin opissa. Ryhmä on osa Sydänliiton, Muusikkojen liiton ja Freelancemuusikot ry:n viime vuoden lopulla käynnistynyttä yhteistä terveyshanketta, jonka tavoitteena on tukea Suomen freelancemuusikkoja kohti terveempää elämää. Kampanjassa ovat mukana Suomen tunnetuimmat freelancemuusikot Rotsi ja Jyrä.
Onneksi terveys ja sen edistäminen ovat nousseet puheissa esiin. Itse olen muistuttanut valtionhallinnossa lanseerattua toimintaperiaatetta ”terveys kaikissa politiikoissa” eli, että tarvitaan kaikki hallinnonalat mukaan. Tuloksia saadaksemme tarvitaan myös julkista, yksityistä ja kolmatta sektoria eli järjestöjä. Ja tietenkin jokaista meitä – Sinua ja minua.
Lääkekorvausjärjestelmä pitäisi Apteekkari-päivien panelistien mielestä uudistaa osana sosiaaliturvauudistusta. Sydänliiton pääsihteeri Tuija Braxin huolena oli erityisesti, että saadaan luotua sote-ratkaisu, jota voidaan johtaa, ja jonka avulla nyt vallalla olevaa osaoptimointia voidaan ehkäistä.
Hoito on usein puutteellista siksi, ettei työnjako terveyskeskusten, sairaaloiden ja kuntoutuksen välillä ole optimaalinen ja tieto potilaasta ja hänen tarvitsemastaan hoidosta ei kulje. Tästä on kyse, kun puhutaan rikkinäisistä hoitoketjuista. Sydänliitossa käymme läpi, miten Tulppa-kuntoutus saadaan tarjolle koko maahan ja miten kuilu sairaalan ja terveyskeskuksen välillä kurotaan umpeen.
Sydänliitto on valmistellut laajat terveyspoliittiset eduskuntavaalitavoitteensa yhdessä Yksi elämä -järjestöjen kanssa, joihin Sydänliiton lisäksi kuuluvat Aivoliitto, Diabetesliitto, Filha, Hengitysliitto, Suomen mielenterveysseura ja Syöpäjärjestöt. Sen lisäksi Sydänliitto on julkaissut sydäntautien ennaltaehkäisyn ja hoidon näkökulmasta tarkennetut vaalitavoitteensa.
Etämittaus on varfariinipotilaille paras hoitomuoto sekä hoidon laadun että kustannusten kannalta, selviää Elisan ja Rochen teettämästä tutkimuksesta.
Kuntoutuksella vähennetään inhimillistä kärsimystä ja säästetään yhteiskunnan varoja, todetaan tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutusvetoomuksessa. Myös sydänkuntoutuksen asema kaipaa vahvistamista. Arviolta vain joka viides suomalainen sepelvaltimotautipotilas ohjautuu sydänkuntoutukseen.
Eteisvärinä, eli “flimmeri” on tavallinen rytmihäiriö. Vaikka rytmihäiriön nimi onkin kaikilla sama, taustasyyt ja oireet voivat olla hyvinkin erilaisia. Sydänliitto toteuttaa kyselyn, jonka tarkoituksena on selvittää miten eteisvärinäpotilaat kokevat sairautensa, ovatko he saaneet sairaudestaan riittävästi tietoa ja tukea, ja miten seuranta ja lääkitys toteutuvat eri puolilla Suomea.
Sydänliitto toteutti joulukuussa 2018 freelancereiden hyvinvointia mittaavan kyselytutkimuksen yhdessä Freelancemuusikot ry:n kanssa. Tavoitteena oli selvittää, millaisia vaivoja ja huolenaiheita freelancemuusikon työhön liittyy. Kyselyn pohjalta on suunnitteilla hyvinvointia edistävä pilottiprojekti.
THL:n tutkijat ovat selvittäneet liikuntakyvyn merkitystä ikääntyvän väestön toimintakykyyn. Jos mitään ei tehdä, liikkumiskyvyltään heikentyneiden ihmisten määrä kaksinkertaistuu Suomessa vuoteen 2044 mennessä.