Ohita
Kuva Johannes Romppanen.
Kuva Johannes Romppanen.

Uutinen -

​INR-omaseurannalla hoitotulos paranee

Etämittaus on varfariinipotilaille paras hoitomuoto sekä hoidon laadun että kustannusten kannalta, selviää Elisan ja Rochen teettämästä tutkimuksesta.

Vaikka uudet antikoagulantit ovat vallanneet alaa varfariinin käytöltä hyytymisenestolääkityksessä, Suomessa varfariini on yhä noin 140 000 potilaan lääke. Suurin osa näistä on iäkkäitä eteisvärinäpotilaita. Tähän asti he ovat joutuneet käymään säännöllisesti mittauttamassa INR-arvon terveysasemalla. Etäseurantalaitteiston avulla on mahdollista säästää aikaa, vaivaa ja kustannuksia niin potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten kuin kansantaloudenkin näkökulmasta. Tutkimuksen mukaan uusi digitalisoitu hoitopolku mahdollistaa myös paremman hoitotuloksen.

Nyt julkaistussa terveystaloustieteellisessä tutkimuksessa tarkasteltiin hyytymisenestolääkitystä käyttävien potilaiden etämonitoroinnin vaikutuksia ja hyötyjä potilaan, terveydenhuollon palveluntuottajan ja kansantalouden näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitettiin INR-etämonitoroinnin ympäristövaikutuksia, potilaiden ajansäästöä, sen rahallista arvoa ja säästöä liikkumiskustannuksissa.

Tutkimuksen mukaan potilaan omassa hallinnassa oleva etämittaus tuottaa parempia hoitotuloksia ja vähentää terveydenhuollon resurssien kulutusta. Etämittaus on kustannusvaikuttava tapa hoitaa antikoagulaatiohoitoa. Hämeenlinnassa tehdyn pilottitutkimuksen perusteella valtaosa varfariinipotilaista pystyy ja haluaa siirtyä etämittaukseen.

Tutkimuksen mukaan yhteiskunta voisi säästää vuosittain jopa 20 miljoonaa euroa käyttämällä omahoidon ja etämittauksen yhdistelmää. Yksi lisäelinvuosi maksaa alle 10 000 euroa. Omahoidon ja etämittauksen arvioitu kustannusvaikuttavuus on todennäköisesti myös parempi kuin suorien antikoagulanttien.

Elisan ja Rochen tilaaman tutkimuksen on tuottanut Medaffcon ja Gaia Consulting ja se on tehty yhteistyössä etämittauspalvelua hyödyntävien potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).