Sydänviikko 2014: Yhteistyön voimaa koulutapahtumassa Oulussa
Metsokankaan yhtenäisperuskoulun liikuntasalissa käy keskiviikkona 9.4. hulina. Yli kaksisataa kakkos- ja kolmosluokkalaista kiertää Neuvokas perhe -suunnistusrataa pienemmissä ryhmissä.
Metsokankaan yhtenäisperuskoulun liikuntasalissa käy keskiviikkona 9.4. hulina. Yli kaksisataa kakkos- ja kolmosluokkalaista kiertää Neuvokas perhe -suunnistusrataa pienemmissä ryhmissä.
Eteisvärinäilta houkutteli Biomedicumiin Sydänviikon maanantaina noin 500 helsinkiläistä jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Lisäksi arviolta sata jouduttiin käännyttämään jo eteisessä, kun väki ei mahtunut vielä toiseenkaan saliin.
Sydänviikon maanantai 7.4. on myös maailman terveyspäivä. WHO, maailman terveysjärjestö rohkaisee kaikkia maailmassa osallistumaan yhteisöllisesti terveyttä edistäviin aktiviteetteihin. Tiirinkankaan ala-asteen koululaiset osallistuivat yli kolmen sadan oppilaan voimin Tiirismaan sydänyhdistyksen järjestämään koululaisten liikuntatapahtumaan Heinsuon kentällä.
Sellaista elämä on –konsertti avasi Keski-Suomen Sydänviikon Jyväskylän Paviljongissa lauantai-iltana. Wilhelm-saliin oli kokoontunut 800 musiikin ystävää kuuntelemaan 75 vuotta sitten syntyneen Juha Vainion lauluja. Solisteina toimivat Jore Marjaranta ja Taneli Mäkelä ja heitä säesti Olli Ahvenlahden orkesteri. Konsertin järjesti Keski-Suomen Sydänpiiri yhteistyökumppaneineen.
Perjantaina 4.4. vietetään kuudetta kertaa kansallista Pukeudu punaiseen –päivää, jolla kannustetaan kaikkia pukeutumaan punaiseen naisten sydän- ja hengitysterveyden puolesta. Pukeudu punaiseen –päivän tarkoituksena on kiinnittää huomio sydän- ja hengitysterveyttä edistäviin elintapoihin ja kannustaa naisia terveelliseen arkeen.
Ohitusleikkaus näyttää tuoreen tutkimuksen mukaan olevan pallolaajennusta merkitsevästi parempi toimenpide, kun kyseessä on potilas, jolla on tukoksia monessa suonessa. Toinen tuore tutkimus osoittaa, ettei pallolaajennus lisää sellaisten potilaiden ennustetta, jotka sairastavat stabiilia sydän- ja verisuonitautia ja sydänlihaksen hapenpuutetta.
Viikko sitten 23.3. suomalaiset yllätettiin toden teolla. Hallituspuolueet yhdessä oppositiopuolueiden kanssa olivat sopineet, että Suomessa toteutetaan perusteellinen sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus, jonka tavoitteena on turvata suomalaisten keskeiset hyvinvointipalvelut tuleviksi vuosikymmeniksi. Kaikki palvelut on tarkoitus järjestää viiden vahvan alueellisen järjestäjän toimesta.
Tieto kahvin ja sydänterveyden yhteyksistä on tähän asti ollut ristiriitaista. Nyt amerikkalaistutkijat ovat todenneet, että 3–5 kahvikupillista päivässä on sydämelle parempi kuin kokonaan kahvista kieltäytyminen.
Hallituksen ja opposition tiedotustilaisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisesta rauhoitti edellistä mallia voimakkaasti kritisoineen sote-veteraani Jussi Huttusen mielen: – Ilman muuta nyt tehty päätös on oikean suuntainen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen siirtyminen 320 kunnalta viidelle kuntien omistamalle sote-alueelle on juuri oikea ja fiksu ratkaisu.
Elimistö tarvitsee suolaa mutta ei liikaa. Natrium on suolan sisältämä kivennäisaine, joka on ihmiselle välttämätön. Liiallisesti saatuna se on kuitenkin terveydelle haitallista. Natrium nostaa verenpainetta ja verenpaine taas on maailman johtava terveysongelmien aiheuttaja, jopa merkittävämpi kuin tupakointi, ylipaino ja vähäinen liikunta.
Jokaisella perheellä on oma tapansa pyörittää arjen sirkusta. Sydänviikolla innostamme heitä löytämään toimivia valintoja arkielämäänsä.
Työttömäksi joutuminen keski-iässä lisää merkitsevästi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitautiin. Tähän tulokseen ovat tulleet ruotsalaistutkijat.
Passiivinen tupakointi ikäännyttää lasten verisuonet yli kolmella vuodella. Paksuuntumat verisuonten seinämissä taas merkitsevät riskiä saada myöhemmällä iällä sydän- tai aivoinfarkti. Tähän tulokseen on tultu tuoreessa suomalais-australialaistutkimuksessa.
Toistuvat kiukunpuuskat saattavat altistaa sydänkohtauksille ja aivoinfarkteille. Tuoreen tutkimuksen mukaan riski kasvaa etenkin, jos kiukunpuuskista kärsivällä on jo ennestään sydänongelmia tai useita riskitekijöitä.
1950-luvun puolivälissä käynnistynyt ravinnon ja sydäntautien keskinäistä suhdetta koskevan kansainvälisen Seitsemän maan tutkimuksen viimeiset tulokset saatiin maaliskuussa 1964. Tutkimuksen käynnistyessä määriteltiin sepelvaltimotaudin vaaratekijät. Suomessa tutkittiin 40–59-vuotiaita miehiä Ilomantsissa, Pöytyällä ja Mellilässä.
Lääkäriliitto uudistaa lääkärin eettiset ohjeet. Potilaan Lääkärilehti esittelee sivuillaan muutosehdotukset perusteluineen ja taustoineen ja siellä on myös mahdollisuus kommentoida ehdotusta.
Lääkäriliitto toivoo ohjeista laajaa ja vilkasta keskustelua myös
kansalaisten kesken 15.3. mennessä. Sen jälkeen Lääkäriliiton hallitus esittää
uutta ohjetta hyväksyttäväksi toukokuussa kokoontuvalle
Lasten terveysfoorumi pitää energianuuskaa haitallisena terveystottumusten kehittymiselle ja vaatii sen myyntikieltoa alle 18-vuotiaille. Energianuuska on nikotiiniton valmiste, mutta sen sisältämät muut piristeet totuttavat nuuskan käyttöön, eivätkä ole haitattomia. Energianuuskan myynti on laillista eikä tuotteen ostamiselle ole ikärajoja, mutta sen mainonta on kuitenkin kielletty tupakkalailla.
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTE julkaisi järjestöjen tavoitteet toukokuun EU-vaaleihin. Järjestöt painottavat, että vakaiden olojen ja vakaan taloudenkin edellytyksenä on tavallisten ihmisten hyvinvointi. SOSTE kutsui myös puolueiden valitsemat eurovaaliehdokkaat sosiaali- ja terveysjärjestöjen paneelikeskusteluun.
Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTEn ja Kansaneläkelaitoksen tutkijat ovat selvittäneet kansalaisten, kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien ja Kelan toimistojen johtajien mielipiteet perustoimeentulotuen siirtämistä kunnilta Kelan hoidettavaksi. Tuoreita tutkimustuloksia on myös Vantaan kaupungin ja Kelan palveluyhteistyöstä.
Kansainvälistä harvinaisten sairauksien päivää vietetään Suomessa jo seitsemättä kertaa. Päivän kansainvälisenä teemana on harvinaissairauksien hoito ja tavoitteena on lisätä tietoisuutta harvinaisista sairauksista sekä niiden vaikutuksesta arkielämään. Harvinainen sairaus tai vamma koskettaa yli 300 000 suomalaista.