Raivo rassaa sydäntä
Herkästi raivostuvat ihmiset ovat muita suuremmassa riskissä saada äkillisiä sydänoireita. Sairastumisriski on suurimmillaan pari tuntia vihanpurkauksen jälkeen. Tilanteen rauhoittuessa vähitellen myös sydän tasaantuu.
Herkästi raivostuvat ihmiset ovat muita suuremmassa riskissä saada äkillisiä sydänoireita. Sairastumisriski on suurimmillaan pari tuntia vihanpurkauksen jälkeen. Tilanteen rauhoittuessa vähitellen myös sydän tasaantuu.
Sään vaikutuksesta sydänterveyteen on ilmestynyt kaksi tuoretta tutkimusta. Lämpötilan vaihtelut olivat kohtalokkaita etenkin sydämen vajaatoiminnasta, rytmihäiriöistä tai aivoverenkiertohäiriöistä kärsineille ikäihmisille.
Tupakointirajoitukset työpaikoilla näkyvät välittömästi sydänkuolemien tilastoissa. Tähän tulokseen ovat tulleet belgialaistutkijat. Jo aiemmin on tiedetty, että sairaalassa käynnit sydäntapahtumien vuoksi ovat vähentyneet tupakkarajoitusten tultua voimaan.
Välimerellisen ruokavalion hyöty sydänterveydelle tiedetään, mutta vaikutusmekanismia ei tarkoin tunneta. Terveyshyötyjen on arveltu tulevan osin lykopeenista, jota on paljon muun muassa tomaatissa. Brittitutkijat ovat nyt testanneet lykopeenista puristetun pillerin tehoa sydänterveyteen.
Suositusten mukaan terveyskeskuslääkäreiden tulisi ohjata äkillisistä sydänoireista kärsiviä potilaita tupakoinnin lopettamiseen neuvoin ja lääkkeellisin keinoin. Brittitutkijat ovat nyt todenneet, että käytännössä näin ei kuitenkaan usein tapahdu. He katsovat, että näin heitetään hukkaan hyvä hoitokeino, sillä tupakoinnin lopettaneet selviävät paremmin uudelleen sairastumiselta ja kuolemalta.
Koholla oleva sydämen leposyke saattaa olla merkki ennenaikaisen kuoleman tai aivoverenkiertohäiriön vaarasta. Sitä vastoin sydän- ja verisuonitautien ennustettavuudessa leposyke on heikompi.
Ilmansaasteiden on pitkään tiedetty lisäävän jo ennestään sydänsairaiden tai sairauden riskissä olevien vaaraa saada pahenemisvaiheita. Brittitutkijat ovat nyt todenneet, että ilmansaasteet voivat laukaista sydämen rytmihäiriön ja keuhkoveritulpan.
Tulehduksellisen suolistosairauden pahenemisvaihe yli kaksinkertaistaa potilaan joutumisen sairaalaan sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Asiaa on selvitetty Tanskassa 5,5 miljoonan yli 18-vuotiaan tanskalaisen terveystietojen pohjalta.
Talouskriisi lisää selvästi sairaalaan hakeutumisia sydänperäisten sairauksien vuoksi. Tämä käy ilmi kahdestakin tuoreesta ateenalaistutkimuksesta. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että sota ja luonnonkatastrofit lisäävät sairastumista sydän- ja verisuonitauteihin.
Kannabiksen käyttöön on tiedetty liittyvän neuropsykiatrisia ongelmia. Ranskalaistutkijat ovat nyt todenneet, että kannabis lisää nuorilla myös sydänriskejä.
Unilääkkeet saattavat jopa kahdeksankertaistaa sydämen vajaatoiminnasta kärsivän potilaan riskin saada sydän- ja verisuonitautikohtauksia. Tähän tulokseen ovat tulleet japanilaistutkijat. He katsovat, että asiasta tarvitaan vielä lisätutkimuksia ennen kuin potilaita voidaan kehottaa hylkäämään unilääkkeet, mutta potilaita on kuitenkin syytä seurata.
Ylipaino, liian vähäinen liikunta ja liiallinen alkoholin käyttö ovat suomalaisten mielestä suurimmat uhat terveydelle, selviää Apteekkariliiton, Lääkäriliiton ja Lääketietokeskuksen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.