Työn jälkeen

Mitä julkkis tekee silloin, kun ei edes halua tehdä sitä, mistä on julkkikseksi tullut?

Tuota olen miettinyt syksyisin yleisurheilukauden päätyttyä tai nykyisenkaltaisina, olympiakisojen jälkeisinä viikkoina.

Mitä ajattelee ja tekee urheilija, kun suunnaton työ on kantanut menestystä tai tuottanut valtavan pettymyksen? Halunnee hetkeksi unohtaa urheilun.

• •

Pääsin kurkistamaan huippu-urheilijoiden olympiakisojen jälkeisiin tunnelmiin muinaisina kampakeraamisina aikoina, vuoden 1984 Los Angelesin kesäolympialaisten jälkeen.

Koostin radio-ohjelman kisoissa menestyneistä länsisuomalaisista urheilijoista. Kesto oli tunti. Kyllä, vaan. Pelkästään länsisuomalaisista menestyjistä sai tuolloin helposti tunnin mittaisen lähetyksen.

Kultasoutaja Pertti Karppinen, pronssipainonnostaja Jouni Grönman, pronssinyrkkeilijä Joni Nyman, pitkien aitojen seiska Tuija Helander.

• •

Jos tänä syksynä olisi ohjelmakaavioon etukäteen merkitty yhtä pitkä ohjelma koko olympiajoukkueemme menestyjistä, olisi kisojen jälkeen jouduttu tekemään ohjelmanmuutos.

Olisi riittänyt, että olisi lähetetty uudelleen pelkästään Mira Potkosen kolme nyrkkeilymatsia. Ne olisivat erätaukoineen ja tuomioidenjulkistamisineen tuottaneet runsaat puoli tuntia ohjelmasisältöä.

Vaikka Miran matsien jälkeen olisi lueteltu pistesijoille yltäneiden nimet, olisi lähetyksen loppu pitänyt täyttää musiikilla. Cheekillä, Anssi Kelalla, Katri-Helenalla ja vanhalla tanssimusiikilla.

Tilanne oli toinen vuoden 1984 helteisessä elokuussa. Suomalaiset voittivat Losissa neljä kulta-, kaksi hopea- ja kuusi pronssimitalia. Sekä kosolti pistesijoja.

Ohjelmaprojektista jäi mieleeni etenkin Joni Nymanin haastattelu. Hän kieltäytyi hyväksymästä tapaamispaikaksi nyrkkeilysalia. Pronssimitalisti ei heltynyt, vaikka sanoin haluavani taustalle hanskojen läiskettä, säkin muksahduksia, hyppynarun viuhinaa, valmentajan ohjeistusta.

Olympiaurakkansa kunnialla hoitanut mies ei halunnut hetkeen nähdäkään treenitilojaan.

• •

Kohteliaana miehenä Nyman kutsui haastattelijan kotiinsa. Oli keittänyt kahvit ja ostanut tolkuttoman pitkän, sokerisenmakean, mutta erittäin hyvänmakuisen viineripitkon.

Isäntä antoi vieraan ottaa ensipalan. Sen jälkeen hän otti veitsen hallintaansa. Normaalisti tiukkaan painokuriin pakotettu urheilija halusi tehdä sitä, mitä ei matseihin valmistautuessaan voinut.

Nautti makeasta. Vähät välitti kaloreista.

• •

Kesken kahvittelun soi puhelin. Suomen Nyrkkeilyliiton silloinen päävalmentaja Esko Pallaspuro tiedusteli mitalistin kuulumisia. Nyman pyyhki enimmät vaniljakreemit suupielistään ja vakuutteli itsellään olevan ”ohkane olo”, porilaisittain.

Ja lopetti puhelun nopeasti. Hänellä oli kova kiire pöytään ennen kuin olisin ehtinyt syödä viimeisen viinerisiivun.

• •

Ei Nymanin itsekuri muutamiin makean elämän viikkoihin lopahtanut.

Seuraavana vuonna hän oli EM-kisoissa hopeaiskussa. Soulissa vuonna 1988 Nyman jäi vain yhden matsin päähän toisesta olympiamitalistaan. Teki sen jälkeen vielä kelpo ammattilaisuran.

Mutta saatuaan kesällä 1984 kaulaansa nykymaailman kenties mystifioidumman esineen, olympiamitalin, hän halusi elää tovin nimensä mukaisesti. Olla kuin uusi mies.

• •

Monet kesälajien huippu-urheilijat tuntuvat rentoutuvan kauden päätteeksi metsällä.

Syksyn sorsajahdista tavoitin estejuoksun Euroopan mestaruuden vuonna 2006 voittaneen Jukka Keskisalon. Metsälle taisi keihäänheittäjä Kimmo Kinnunenkin menestystensä jälkeen lähteä.

• •

Huippu-urheilijan loma kulunee kuitenkin piinallisen usein itsensä tervehdyttämisessä.

Rion kisoja seuratessa tuntui, että kilpailijat pysyivät liikkeessä vain puudutusaineiden voimin, ja ylipäätään kasassa ainoastaan kinestesiateippien varassa.

Kimmon voitettua maailmanmestaruuden vuonna 1991, totesi isä Jorma Kinnunen televisiohaastattelussa rehvakkaaksi: ”Syksyllä leikataan poika kuntoon. Sitä vartenhan Suomessa lääkäreitä on.”

Rion kisoja seuratessa tuntui, että kilpailijat pysyivät liikkeessä vain puudutusaineiden voimin, ja ylipäätään kasassa ainoastaan kinestesiateippien varassa.

Matti Simula