Blogikirjoitus -
Tanssiinkutsu
Kaunis nainen vaikutti omanarvontuntoiselta. Koki kai olevansa itselleen liian pienissä ympyröissä.
Oli perjantai 31.elokuuta 1984. Porilaisen hotellin ravintola oli täynnä. Ylen maakuntaradion väkikin juhli kesän päättymistä. Ehkä myös sitä, että pääsivät eroon kesätyöntekijöistä.
x x x
Pikkukaupunki oli ihmetellyt parin viikon ajan suurimittaista yhdysvaltalaista, yli kymmenen miljoonan dollarin elokuvatuotantoa.
Porin edustalla olevan Reposaaren, vanhan kalastaja- ja sahayhteisön pääkatu oli lavastettu siperialaiskylän raitiksi. Asfaltti oli peitetty märällä mullalla ja puunsilpulla. Puutalojen kadunpuoleiset seinät oli maalattu venäjänsinisiksi.
Punaliput liehuivat.
x x x
Myös elokuvan tuotantotiimi vietti nyt suviehtoota hotelliravintolassa.
Jahkailin pitkään. Lopulta rohkenin ottaa ratkaisevat askeleet. Lähestyin jenkkiseuruetta. Kumarsin niin kuin maalaispojan kasvatuksen saanut mies voi.
Hain Isabella Rossellinia tanssimaan.
x x x
Kohtaamiseni italialais-amerikkalaisen näyttelijättären kanssa on ajankohtainen muisto.
Rossellinin äidin, näyttelijätär Ingrid Bergmanin syntymästä tuli elokuussa kuluneeksi 100 vuotta. Ruotsalaissyntyisen Bergmanin ja italialaisen ohjaajan Roberto Rosellinin Isabella-tytär muisteli legendaarista äitiään useissa haastatteluissa.
Episodi porilaisravintolassa on ajankohtainen myös toisella tapaa. Kasarimuistelot ovat muodissa.
x x x
Nostalgian kohteena olevaa 1980-lukua on luonnehdittu Suomen historian parhaaksi vuosikymmeneksi. Talous kasvoi, kansa vaurastui, hyvinvointivaltiota kehitettiin.
Presidentti Urho Kekkosen vaihtuminen Mauno Koivistoon vapautti henkistä ilmapiiriä. Ei nopeasti, mutta pikkuhiljaa. Kielletyt puheenaiheet ja kielletyt mielipiteet vähenivät.
Vuosikymmen alkoi kylmän sodan viimassa, mutta sen jälkipuoliskolla koitti suurvaltapoliittinen lämpökausi. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton johtajat Ronald Reagan ja Mihail Gorbatshov löysivät yllättäen yhteisen meiningin.
x x x
Yhdysvaltalaiset tuotantoyhtiöt kuvasivat monia kylmänsodanaikaisia elokuvia Suomessa. Niiden tapahtumat sijoittuivat yleensä Neuvostoliittoon tai tsaarien Venäjälle. Kun kuvausryhmät eivät päässeet aidoille paikoille, kelpasi Suomi vara-Venäjäksi.
Suosituin kuvauspaikka oli tietysti Helsinki. Empirekeskusta, tsaari Aleksanteri II:n patsas ja Uspenskin katedraali menivät yhdysvaltalaisyleisölle täydestä kuin väärä rupla suomalaiselle vodkaturistille.
Jenkkileffoja filmattiin pääkaupungin ulkopuolellakin. Kamerat kävivät muun muassa Turussa, Porvoossa, Kokkolassa, Rovaniemellä, Inarissa ja – Porin Reposaarella.
x x x
Ravintola ei ollut ensimmäinen paikka, missä vonkasin Rossellinia. Olin tehnyt sen aiemminkin, ammatillisissa merkeissä.
En ollut päässyt Reposaarella lähellekään Rossellinia tai toista pääosan esittäjää, balettitanssija Mihail Baryšnikovia. Columbia Pictures –yhtiön tiedottaja torjui myös ohjaaja Taylor Hackfordille esittämäni haastattelupyynnön.
Sain toki haastatella näyttelijä-tanssija Gregory Hinesia ja tuottaja William P. Gilmorea. Tuottajan kulmat kohosivat, kun kerroin hänelle Suomessa olevan vain yksi radioyhtiö. Ehkä hän ajatteli Suomen todella olevan pikku-Neuvostoliitto.
Ensimmäiset paikallisradiot aloittivat vasta seuraavana keväänä. Berliinin muurikin murtui viitisen vuotta myöhemmin. Yhdysvaltalaiset kuvausryhmät alkoivat päästä Neuvostoliittoon. Suomen kulta-aika Neuvostoliiton stunttina oli ainakin sillä erää ohi.
x x x
Valkeat yöt -elokuva sijoittuu tanssin maailmaan. Lähestyin siis Isabella Rosselinia oikealla teemalla.
Lähtikö Isabella parkettikumppanikseni?
Ei. Tuskin käänsi katsettaan minuun. Rouvan vieressä istunut mies ilmoitti tämän olevan väsynyt.
Riemuitsin sisimmässäni. Olin saanut sen, mitä hain. Pakit maailmantähdeltä. Jos Rossellini olisi vastannut myöntävästi, olisin ollut kauhuissani. En osaa tanssia.
Samalla olisin rakentanut myös Suomi-kuvaa. Tavalla, josta Lenita Airisto ei antaisi kiitosta.
Matti Simula