Muistoja sohjolasta

Heti alkuun on esitettävä anteeksipyyntö itä-, keski- ja pohjoissuomalaisille lukijoille. Heidän kotiseuduillaan on nimittäin ollut perinteinen lumitalvi.

Tämä teksti taas on korostetun etelä- ja länsirannikkokeskeinen. Niillä tienoin on ollut perinteinen lumeton lumitalvi.

Lunta, räntää, vettä. Kaksikymmentä astetta miinusta ja tuntia myöhemmin kymmenen astetta plussaa.

On ottanut pattiin.

x x x

Ei tietoakaan ennustettavuudesta.

Jos on lähtenyt hiihtämään parinkymmenen kilometrin lenkkiä, on monesti joutunut riisumaan sukset jo kympin kohdalla. Lumen sulaminen suksien alta ja pohjien sitkistyminen puolukanvarpuihin on pakottanut jatkamaan taivallusta kävellen.

Erityisen piinallista on ollut lumen yhtäkkinen kaikkoaminen kesken jyrkän alamäen, kun säätilan muutos on päässyt yllättämään niin sanotusti puun takaa.

Liu´un nopea stoppaaminen on vihlaissut piinallisesti polviin. Suksien täydellistä äkkipysähdystä seuranneen yläkropan äkäisen etunojaliikkeen oikaisuyritys on käynyt selkälihasten päälle. Ja nenän.

x x x

Uusia yllätyksiä on saanut kohdata, jos on päättänyt vetäistä turpaunet reippaan, kävelylenkiksi muuttuneen hiihtolenkin jälkeen.

Jos on vilkaissut verhoja sulkiessa ikkunasta ulos, ei ole voinut pätkääkään aavistaa, minkälainen maisema on avautunut, kun pari tuntia myöhemmin on taas vetäissyt verhot sivuun.

x x x

Koskettavimman talvikokemuksen koin helmikuun alussa. Askellukselle tukevan alustan antaneet tienpinnat olivat jälleen kerran muuttumassa jäisensohjoisiksi iljanteiksi.

Lähdin iltamyöhällä 15 kilometrin kävelylenkille. Päätin taittaa taipaleen kahdessa tunnissa. Lensin kuitenkin valaisemattomalla metsätiellä selälleni. Kaaduin kuin telemark-alastulossaan epäonnistunut tanskalainen mäkihyppääjä.

Ylöskampeutumiseen hupeni pari minuuttia. Seuraavat minuutit kuluivat siihen, kun hain uutta kitkaa sutivien kenkien alle. Tienposkeen lennähtäneen pipon ja päinvastaisesta suunnasta löytyneiden silmälasien etsintä käsipuhelimen näytön suomassa valossa vei vielä kymmenkunta lisäminuuttia.

Hyvä, etteivät kaikki kylkiluuni katkenneet. No, ei katkennut ensimmäinenkään.

Pääsin toki tavoitteeseeni. Kävelin matkan kahdessa tunnissa, itse asiassa jopa paljon pidemmässä ajassa.

x x x

Ajan usein kakkostietä Helsingistä maalle, Porin seudulle.

Olen alkanut pitää Forssan tienoosta. Reitin puoliväliin sijoittuva kaupunki on matkanvarren paikkakunnista syvimmällä sisämaassa. Siellä talvikin on vähän niin kuin talvi.

Monesti tekee mieli pysäköidä auto taukopaikalle ja astua ulos paitahihasillaan. Pitää palauttaa mieleen, minkälaista on talvenvilu.

x x x

Poliittisille päättäjille talvi on ollut armollinen.

Entisaikaan, perinteisten talvien aikaan päättäjillä oli tapana käyttää ilmaisua ”näillä lumilla”. Ilmoitus jonkin päätöksen syntymisestä ”näillä lumilla” antoi varsin hyvää ajallista arvioitavuutta.

Myös nykyiset päättäjät, sekä ministerit että työmarkkinajohtajat ovat vaiheistaneet ratkaisunsa siksakkaavien säiden mukaan.

Hallitus on tehnyt päätöksiä lumikeleillä, ja perunut samat päätökset mustan maan alkaessa taas paistaa.

Sama on ollut työmarkkinajohtajien, niin palkansaaja- kuin työnantajapomojenkin meininki. Yhteiskuntasopimus on hyväksytty ja hylätty kutakuinkin yhtä usein kuin etelän lumi on satanut ja sulanut.

x x x

Luulisi tällaisten talvien turhauttavan muuttolintuja.

Evoluutio on kehittänyt niille jonkinlaisen sisäisen älypuhelimen. Sen on määrä ilmoittaa, milloin kevät on Pohjolassa koittamassa, milloin on aika alkaa rasvata siipiä pitkänmatkanlentokuntoon.

Kuinkahan moni muuttolintuparka on joutunut kesken siipiensä huollon muuttamaan lähtösuunnitelmiaan, kun sisäiseen älypuhelimeen on tullut viesti kevään vaihtumisesta taas talveksi.

Veikkaan, että Itämeren yllä on tehty kymmeniätuhansia u-käännöksiä.

x x x

Mahdollisen lukijan mielestä olen ehkä liioitellut päättyneen talven nopeita säänvaihteluita. Sepä se, tällaiseksi luonnoton talvi ihmispolon tekee.

Matti Simula