Sydäninfarktin ennuste paranee viljalla
Sydäninfarktipotilaiden kannattaa syödä runsaasti kuituja ja etenkin viljakuituja. Näin he selviävät muita paremmin kohtauksestaan. Tähän tulokseen ovat tulleet amerikkalaistutkijat.
Sydäninfarktipotilaiden kannattaa syödä runsaasti kuituja ja etenkin viljakuituja. Näin he selviävät muita paremmin kohtauksestaan. Tähän tulokseen ovat tulleet amerikkalaistutkijat.
Heikentynyt sokerinsieto merkitsee tunnetusti vaaraa sairastua diabetekseen. Kiinalaistutkijat ovat nyt todenneet, että elämäntapamuutoksilla tämä riski ja samalla myös sydäntautivaara pienenevät ja potilaat saavat lisää elinvuosia.
Sairaalainfektion aiheuttamaan vakavaan ripulitautiin sairastuu Suomessa vuosittain yli 5 000 potilasta. Infektiolle ovat alttiita erityisesti iäkkäämmät henkilöt, joilla on yleiskuntoa heikentävä perussairaus tai jotka ovat olleet sairaalahoidossa ja jotka ovat saaneet antibioottihoitoa. Tautiin kehitteillä olevan rokotteen tutkimukseen kutsutaan nyt mukaan mm. sydänpotilaita.
Sydämen yleisin rytmihäiriö eli eteisvärinä palautuu tehokkaasti, kun ablaatiohoito tehdään jonkin muun sydänleikkauksen yhteydessä. Tähän tulokseen ovat tulleet australialaistutkijat, jotka analysoivat aiheesta tehdyt 16 tutkimusta.
Sydänliiton puheenjohtaja, emeritusprofessori Matti Uusitupa palkittiin maanantaina Savon Sanomien ja Itä-Suomen yliopiston henkisen ja taloudellisen kehityksen vaikuttajalle myönnettävällä tunnustuksella.
Suurin sydäntautiriski aiheutuu nuorille naisille tupakoinnista. Tuoreen tutkimuksen mukaan kuitenkin jo 30 ikävuodesta lähtien vähäinen liikunta on vieläkin isompi riski sydämelle.
Tavallisiin joukkotarkastuksiin voidaan helposti ja edullisesti liittää seulonta, jolla kartoitettaisiin äkillisen sydänkuoleman vaara nuorilla. Tähän tulokseen ovat päätyneet brittitutkijat.
Suomen Sydänliitto ry myönsi Helsingin kaupungin suomenkieliselle työväenopistolle sydänterveyden edistämisestä alueellisen kunniamaininnan.
Yli 30 tuhatta naista on ilmoittanut punaavansa huulensa perjantaina 16.5. ilmaistakseen, että naisten sydänterveys on heille tärkeä asia. Viesti on kolmessa viikolla tavoittanut noin 130 tuhatta henkilöä sosiaalisessa mediassa täysin ilman mainontaan käytettyä rahaa.
Aivoinfarktissa voitetaan minuutilla päivä - soita heti 112. Aivoinfarktin hoidon nopeutuminen minuutilla tuo potilaalle lähes kaksi tervettä elinpäivää lisää.
Yksi elämä -hankejärjestöt Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto sekä ammattijärjestöt Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, Tehy ja Suomen Lääkäriliitto luovuttivat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle yhteisen kannanottonsa pitkäjänteisen terveyspolitiikan puolesta ja terveydenedistämisen nostamisesta sen keskiöön. Kuvat: Olli Häkämies
Suomen Lähi- ja perushoitajaliitto SuPer, Suomen Lääkäriliitto, Tehy ja Yksi elämä -hankkeet (Aivoliitto, Suomen Diabetesliitto ja Suomen Sydänliitto) luovuttivat tänään eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle yhteisen kannanottonsa kansallisen terveyspolitiikan määrittämiseksi ja pitkäjänteisen terveyden edistämisen nostamiseksi sen keskiöön.
Savonlinnan sydänyhdistys uudisti sääntönsä vuoden 2013 lopulla siten, ettei yhdistys uusien sääntöjensä mukaan ole jatkossa minkään sydänpiirin jäsen. Näin yhdistys irtaantui myös keskusjärjestöstään Sydänliitosta. Suomen Sydänliitto ry:n sääntöjen mukaan paikallisen sydänyhdistyksen tulee olla jäsenenä jossakin keskusjärjestön jäsenenä olevasta 17 piirijärjestöstä.
Löytyisikö kolmannesta sektorista lisäarvoa hoito- ja palveluketjuihin? Pääministeri Jyrki Katainen odottaa järjestöiltä avauksia ja vahvaa osaamista palvelujen kehittäjinä, ennalta ehkäisevän työn toimijoina ja väliinputoajaryhmien tukijoina, mutta kunnallisessa päätöksenteossa järjestöt sivuutetaan. Tähän mahdollisuuteen kannattaisi nyt tarttua.
Mielikuvaharjoitukset ovat kivunlievityksessä tehokkaita, kun potilas on leikkaussalissa. Tanskalaistutkijat ovat selvittäneet asiaa eteisvärinän vuoksia ablaatiohoitoon tulleilla potilailla.
Ilmansaasteet tappavat vuosittain seitsemän miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti. Ne aiheuttavat etenkin sydänkuolemia ja aivohalvauksia, mutta myös hengitystiesairauksista ja syövästä johtuvia kuolemia. Tähän tulokseen on tullut Maailman terveysjärjestö WHO tuoreessa raportissaan.
Unettomuuden tiedetään olevan yleistä sydämen vajaatoimintapotilailla. Tuore tutkimus osoittaa nyt, että jatkuvat unettomuusongelmat kaksinkertaistavat vajaatoiminnasta kärsivän potilaan riskin joutua sairaalahoitoon. Tämän vuoksi tutkijat katsovatkin aiheelliseksi, että lääkärissäkäynneillä otettaisiin esille myös uniongelmat.
Tupakoinnin rajoittaminen on vähentänyt kymmeneksellä ennenaikaisia synnytyksiä ja lasten vakavia astmakohtauksia. Tämä käy ilmi asiasta tehdystä laajasta tutkimuksesta.
Käden heikko puristusvoima näyttää jo keski-ikäisillä ennustavan etenkin sydänkuolemia sekä menehtymistä hengitystiesairauksiin. Tähän tulokseen ovat tulleet japanilaistutkijat.
Hiv-infektion saaneet miehet ovat suurentuneessa sydäntautiriskissä. Amerikkalaistutkijat löysivät HIV-potilaiden sepelvaltimoista runsaasti ahtaumia, jotka altistavat sydänkohtaukselle ja muille sydänoireille.