Ohita

Aiheet: Terveysjärjestöt

  • SOSTE tenttasi EU-vaaliehdokkaita ja julisti tavoitteet Hyvinvointitalouden Eurooppaan

    Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTE julkaisi järjestöjen tavoitteet toukokuun EU-vaaleihin. Järjestöt painottavat, että vakaiden olojen ja vakaan taloudenkin edellytyksenä on tavallisten ihmisten hyvinvointi. SOSTE kutsui myös puolueiden valitsemat eurovaaliehdokkaat sosiaali- ja terveysjärjestöjen paneelikeskusteluun.

  • Toimeentulotuen siirtoa Kelaan kannattavat sekä kansalaiset, Kela että sosiaalijohtajat

    Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTEn ja Kansaneläkelaitoksen tutkijat ovat selvittäneet kansalaisten, kuntien sosiaali- ja terveysjohtajien ja Kelan toimistojen johtajien mielipiteet perustoimeentulotuen siirtämistä kunnilta Kelan hoidettavaksi. Tuoreita tutkimustuloksia on myös Vantaan kaupungin ja Kelan palveluyhteistyöstä.

  • Harvinaisten sairauksien päivää vietetään 28.2.2014

    Kansainvälistä harvinaisten sairauksien päivää vietetään Suomessa jo seitsemättä kertaa. Päivän kansainvälisenä teemana on harvinaissairauksien hoito ja tavoitteena on lisätä tietoisuutta harvinaisista sairauksista sekä niiden vaikutuksesta arkielämään. Harvinainen sairaus tai vamma koskettaa yli 300 000 suomalaista.

  • Katainen kutsuu kansalaisjärjestöt hyvinvointitalkoisiin

    Pääministeri Jyrki Katainen puhui sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön SOSTEn kokouksessa suomalaisesta konsensuksesta ja kutsui järjestöt uudistamaan hyvinvointiyhteiskuntaa. Sosiaali- ja terveysjärjestöt puolestaan haastavat hallituksen pitkäjänteiseen ajatteluun: ”Kestävää taloutta voidaan rakentaa ja säästöjä saavuttaa vain investoimalla hyvinvointiin riittävän ajoissa”.