Ohita
Suomessa elintarviketeollisuus on kiinnittänyt huomiota transrasvojen korvaamiseen jo parin vuosikymmenen ajan. Kuva Johannes Romppanen.
Suomessa elintarviketeollisuus on kiinnittänyt huomiota transrasvojen korvaamiseen jo parin vuosikymmenen ajan. Kuva Johannes Romppanen.

Uutinen -

​Transrasvojen kielto kohentaa sydänterveyttä

Transrasvahappojen käyttökielto ruokapaikoissa näyttää vähentävän sydänkohtauksia. Tähän tulokseen ovat tulleet amerikkalaistutkijat, jotka vertailivat sairastumistilastoja New Yorkin osavaltiossa. Osassa piirikunnista transrasvahappojen käyttö kiellettiin kymmenen vuotta sitten ja osassa niiden käyttö sallittiin edelleen.

Tutkimuksessa oli mukana tilastot yhteensä 36 piirikunnasta. Tutkijat havaitsivat, että transrasvahappojen kiellon vaikutus näkyi jo kolmessa vuodessa niiden voimaantulosta. Sydänkohtausten määrä väheni merkitsevästi verrattuna piirikuntiin, joissa kielto ei ollut voimassa. Myös aivoverenkiertohäiriöissä näkyi vähenemää, joskaan ei yhtä merkitsevästi.

Transrasvahappoja on etenkin niin sanotussa roskaruoassa, kuten ranskalaisissa perunoissa, kekseissä ja leivonnaisissa. Transrasvahappojen käyttökielto kaikissa ruokapaikoissa tuli voimaan vuonna 2007 osassa piirikuntia. Käyttökieltoa ollaan laajentamassa uusille alueille ensi vuonna.

Sydänliiton ravitsemusasiantuntija Tuija Pusa kertoo, että Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat ruoastaan keskimäärin noin 1 gramman transrasvahappoja päivässä. – Tämä määrä ei ole väestötasolla terveysongelma. Sen sijaan tyydyttynyttä rasvaa saadaan puolestaan noin 30 grammaa päivässä, joten sen vähentämiseen tulisi kiinnittää huomiota, Pusa tähdentää. – Käytännössä transrasvojen saanti vähenee samalla, kun vähentää tyydyttyneen rasvan saantia maito- ja lihavalmisteista. 

Suomessa elintarviketeollisuus on kiinnittänyt huomiota transrasvojen korvaamiseen jo parin vuosikymmenen ajan. Muissa Euroopan maissa transrasvojen saanti on selvästi suurempaa kuin Suomessa. Myös osassa Euroopan maista on käytössä lainsäädäntö, joka rajoittaa transrasvojen määrää elintarvikkeissa.

Suomessa transrasvan suurimpia lähteitä ovat rasvaiset maitovalmisteet, juusto, voi, voita sisältävät levitteet, leivonnaiset ja lihavalmisteet. Transrasvahappoja on luontaisesti maitorasvassa ja naudan rasvassa. Teollisuuden käyttämissä leivontarasvoissa transrasvahappoja on 0–7 % ja syväpaistorasvassa 0–2 %. Transrasvahappoja voi olla kuiva-aineista valmistettavissa ruoissa ja kastikkeissa, pitkään säilyvissä tai kreemiä sisältävissä leivonnaisissa ja kekseissä sekä uppopaistamalla valmistetussa grilliruoassa. Näitä runsaasti käyttävillä transrasvahappojen saanti voi nousta useampaan grammaan.

Sydänmerkki-tuotteiden rasvakriteereissä on otettu huomioon myös transrasvahapot.

Tutkimus julkaistiin Journal of American Medical Association Cardiology -lehdessä.  

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt noin 200 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin/-alueeseen ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).