Ohita
​Läheisen digiapu korostuu ikääntyessä

Uutinen -

​Läheisen digiapu korostuu ikääntyessä

Elämäntilanne vaikuttaa digiavun tarpeeseen ikää enemmän, selviää Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta. Ikääntyessä lähiasiantuntijoiden rooli osoittautuu kuitenkin erittäin tärkeäksi.

Akatemiatutkija Sakari Taipale on tutkinut Jyväskylän yliopiston Ikääntymisen ja hoivan huippuyksikön kanssa perhetilanteen, iän ja sukupuolen vaikutuksia annettuun ja saatuun apuun tietokoneen ja digitelevision käytössä. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen aineistona on Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus.

Perheenjäsenten ja ystävien tuella myös digilaitteisiin tottumattomammat pystyvät jatkamaan laitteiden ja sovellusten käyttöä itsenäisesti tai yhdessä läheisten kanssa. Tutkimuksessa nousi esiin uutena ilmiönä, että ikääntyvien joukossa on yhä enemmän myös digitaitureita, jotka joutuvat luopumaan vastoin tahtoaan tieto- ja viestintäteknologioiden käytöstä fyysisen toimintakyvyn heikentyessä tai sairastuessa. Lähiasiantuntijoiden tehtävänä onkin yhä enemmän tukea heitä käytön jatkamisessa.

Suomen lisäksi Italiassa ja Sloveniassa kerätystä haastatteluaineistosta selviää, että suomalaiset nuoret toimivat muita harvemmin läheisasiantuntijoina isovanhemmilleen. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että Suomessa isovanhemmat asuvat usein toisella paikkakunnalla.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).