​Seuraava Pohjois-Karjala-projekti?

On monta syytä olla ylpeä Sydänliitosta. Yksi suurimpia lienee Pohjois-Karja-projekti, joka tänä keväänä on jälleen noussut myös kansalinvälisessä lehdistössä esiin. Pekka Puskan ja kumppaneiden työ 70-luvun Pohjois-Karjalassa on keskeinen syy sille, että nykyisin pidämme itsestään selvänä, että ympäristön järjestäminen tukemaan terveyttä on oleellinen osa onnistunutta kansanterveystyötä. Tämä oppi on levinnyt hyvin maailmallekin ja Suomeen virtaa yhä tutkijoita ja päättäjiä perehtymään asiaan. Vastaavan mittaluokan syy kiinnostua Suomesta taitaa olla lähinnä vain taannoinen Pisa-menestyksemme.

Sydänliiton 60-vuotisjuhlan merkeissä olen saanut kiertää kevään aikana monissa kaupungeissa katsomassa juhlaelokuvaamme ”Sydäntemme tarina”. Elokuva nähdään 4.10. MTV:llä ja sen jälkeen se saadaan Sydänyhteisön käyttöön näytettäväksi paikallisissa tapahtumissa. Uskon elokuvan toimivan hyvänä keinona houkutella uusia jäseniä ja tiedän sen toimivan hienona motivaattorina nykyisille toimijoille jatkaa hyvää vapaaehtoistyötä.

Kunniakas menneisyytemme velvoittaa jatkamaan hyväksi havaittuja toimiamme, mutta saa samalla kysymään, mistä olemme kuuluisia kun Sydänliitto täyttää 70 ja 80 vuotta?

Toivottavasti ainakin siitä, että onnistuimme päivittämään Pohjois-Karjala-projektin opit 2020-luvulle. Siinä missä 70-luvun Suomi oli vielä monella tapaa yhteiskulttuurin Suomi, on tämän päivän ja huomisen Suomi merkittävästi mosaiikkimaisempi. Eduskuntavaalien jälkeinen pohdinta, missä päin Suomea eletään missäkin kuplassa, jalostuu toivottavasti syvällisemmäksi ymmärrykseksi, että Suomessa on hyvinkin erilaisia alueellisia rakenteita, kulttuurisia piirteitä ja tapoja hahmottaa tulevaisuuden kysymyksiä. Mikään näistä ei ole lähtökohtaisesti toista arvokkaampi. Sydänliiton toiminnassa näen vain rikkautena, että saamme etsiä ja löytää uusia ehkä toisistaan poikkeaviakin toimintamuotoja eri paikkakunnilla. 2020-luvun Suomessa tavoite sydänterveyden edistämisestä on yhteinen, vaikka keinot toimia voivatkin olla erilaisia vaikkapa väestöltään vanhenevassa mutta vireässä kylässä ja kaupunkilähiössä, jossa neuvolan asiakkaat puhuvat yli neljääkymmentä kieltä.

Uusi seikka, josta voisimme tulla kuuluisaksi ja jota tutkijat ja päättäjät voisivat tulla vuodesta 2020 alkaen Suomeen ihmettelemään, on se miten me käänsimme kansakunnan ikääntymisen rikkaudeksi ja voimaksi. Sydänyhteisömme keski-ikä on tunnetusti väestön keski-ikään korkeampi. Samaan aikaan voin jo nykyisellä kokemuksella kentästämme todistaa, että korkea ikä tarkoittaa usein mahtavaa osaamista, asennetta ja aktiivisuutta. Sydänyhdistyksien kokouksissa, juhlissa, retkillä ja mainituissa elokuvanäytöksissä olen tavannut toinen toistaan aikaansaavempia, innostavampia ja iloisempia jäseniämme. Kun yhdestä tällaisesta tilaisuudesta palasin kotiin ja kuuntelin radiosta poliittista murehdintaa kansakunnan ikääntymisestä, minussa syntyi voimakas halu herättää Suomi näkemään, että ikääntyminenhän on hyvä asia. Mehän olemme varta vasten taistelleet, ettemme kuolisi ennen aikojamme sydäntauteihin ja että sairastuneet voisivat elää mahdollisimman virkeätä elämää. Siksihän kansakuntamme ikääntyy, että olemme onnistuneet tehtävässämme!

Meidän on määrä päivittää Sydänliiton strategia ensi vuodeksi valittavan uuden puheenjohtajan kauden ensi metreillä. Olemme nykyisen puheenjohtajan, Matti Uusituvan, johdolla, jo liiton hallituksessa pohjustaneet tätä päivitystyötä ja osana sitä olen testannut yllä kuvaamani ajatusta siitä, että ikääntymisen näkeminen kansakunnan voimavarana olisi tietoinen arvovalinta strategiatyössämme. Olisihan se komeaa päästä maailmankartalle maana, jossa lakattiin näkemästä ikääntyminen ongelmana.