Rahankeräyksen periaatteet romukoppaan?

Meillä on vuosikymmenten aikana vakiintunut tapa ja yleisesti hyväksytty perinne, jonka mukaan varoja kerätään yleishyödyllisiin tarkoituksiin luvanvaraisesti ja avoimessa viranomaisvalvonnassa. Järjestelmä on antanut luotettavuutta rahankeräyksiin ja edistänyt yleishyödyllisten järjestöjen toimintaa. Silloin tällöin on tullut esille virheitä ja väärinkäytöksiä, mutta niihin on voitu valvonnalla ja poliisitoimin tehokkaasti puuttua. Kokonaisuutena järjestelmä nauttii yleistä luottamusta.

Rahankeräyslakia on uudistettu viimeksi tämän vuoden syyskuun alusta voimaan tulleella muutoksella. Tämä ei kuitenkaan riitä sisäministeriölle, joka on valmistellut kokonaan uuden lain. Tässä uudistuksessa ei tyydytäkään pikkuparannuksiin, vaan koko järjestelmä on tarkoitus panna uusiksi. Varsin pikaisen ja yksipuolisen valmistelun perusteella aiotaan hylätä kaikki keskeiset nykyjärjestelmän perusteet ja periaatteet.

Tärkein näistä on yleishyödyllisyyden periaate. Esityksen mukaan tästä luovuttaisiin ja varoja voisi kerätä mihin tahansa tarkoitukseen, kunhan se ei ole hyvien tapojen vastainen tai suorastaan laiton. Esityksen mukaan varoja voisi kerätä kuka tai mikä tahansa. Keräyksiä voisi järjestää yritys tavanomaisen liiketoimintansa osana. Keräysvaroja voisi käyttää sananmukaisesti myös ”yksityisen edun tavoittelemiseen”. Ehkä hämmästyttävintä esityksessä on, että pakkojäsenyyteen perustuva ja verotusoikeuden omaava julkisyhteisö voisi toimia keräyksen järjestäjänä. Minkälainen asetelma siitä syntyisi, jos valtio ja kunnat kilpailisivat keräysvaroista pienten sosiaali- ja terveysjärjestöjen kanssa?

Lakiesityksen perusteluista on vaikea löytää muita perusteluita kuin epämääräinen pyrkimys byrokratian vähentämiseen. Tässä tarkoituksessa sitten esitetäänkin vielä lupamenettelyn poistamista ja siirtymistä ilmoituskäytäntöön sekä hallinnon siirtämistä poliisilta maistraateille. Keräyksen järjestäjiltä, yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ja säätiöiltä ei ole tullut sellaista yleistä kritiikkiä tai vaatimusta, joka oikeuttaisi näin perusteellisen muutoksen. Päinvastoin valvonnan löyhentäminen voi helposti edesauttaa epäasiallisten menettelyjen syntyä ja väärinkäytösten kasvua. Myöskään byrokratia ei juuri vähene, koska maistraateille esitetään joka tapauksessa rahankeräysilmoituksiin ja -tilityksiin liittyviä ja muita valvonta- ja rekisteröintitehtäviä.

Keräysvaroilla on suuri merkitys vapaaehtoisille kansalaisjärjestöille. Samalla, kun sosiaali- ja terveysjärjestö kerää varoja yleishyödyllisen toimintansa tukemiseen, se kertoo avoimesti tavoitteistaan, tekee toimintaansa tunnetuksi ja vaikuttaa päättäjiin ja suureen yleisöön. Niiden – samoin kuin julkisen – edun mukaista on, että keräysvarat menevät oikeaan tarkoitukseen ja keräystoiminta on avointa, säänneltyä ja tarkasti valvottua. Koska sisäministeriössä valmisteltu rahankeräyslain kokonaisremontti ei turvaa näitä tavoitteita, se tulisi hylätä ja lain uudistamisen kannalta sinänsä tarpeelliset korjaukset olisi valmisteltava rauhassa ja kaikkia osapuolia kuunnellen.

Tor Jungman, pääsihteeri, Suomen Sydänliitto ry (kuva)

Veikko Korpela, toimitusjohtaja, Hengitysliitto ry