Blogikirjoitus - 6 Elokuu 2018 10:47

Malja ja pala mustikkapiirakkaa Suomen luonnolle

Suomessa juhlitaan Suomen luonnon päivää vajaan kolmen viikon kuluttua. Kuudetta kertaa vietettävä vuosittainen merkkipäivä kääntää lauantaina 25.8. katseet luontoomme ja näyttäytyy luontoaiheisina tapahtumina, liputuspäivänä sekä mustikkapiirakan nauttijoiden laajentuneena joukkona.

Jos jollekin, niin Suomen luonnolle oma nimikkopäivä on oikeutettu. Varsinkin, kun meistä suomalaisista jopa 96% määrittelee itsensä luontoihmiseksi. Näin korkea prosentti kertoo paitsi vankasta arvostuksesta ympäröivää luontoamme kohtaan myös siitä että jokaisella on suhde luontoon. Väistämättä jään kuitenkin pohtimaan, kuinka moni tässä suhteessaan on läsnä. Toivonkin, että Suomen luonnon päivä pysäyttäisi mahdollisimman monen pohtimaan omaa suhdettaan luontoon. Sitä, miten paljon luonto meille antaa ja mitä annamme sille vastineeksi.

Koen päivän tärkeäksi, vaikka itselleni Suomen luonnon päivä on ihan jokainen päivä. En kaipaa yhteiseen päiväämme enkä suhteeseemme juhlahumua. Yksin luonnon äänet ja tuoksut tekevät suhteestamme minulle hiljaisen, mieltäni hoivaavan juhlan. Hyväksyn myös heikot hetkemme. Ne pimeät marraskuun illat, kun räntään kääntyvä jäätävä sade kylmettää kasvoni ja päivien valo tuntuu paenneen kauas.

Kuten kaikkien, myös minun luontosuhteeni syntyi jo lapsuudessa. Arvokkaita muistoja ja tärkeitä koettuja hetkiä, joissa luonto on ollut vahvasti läsnä on lukuisia. Leikit lähimetsässä kotikatuni lasten kanssa, rakkaan kissani kanssa viettämäni aika heinikossa sen taidokasta metsästystä seuraten, isäni kanssa matojen maasta kaivuut onkiretkillemme sekä perheen kanssa vietetyt kesäpäivät Yyterissä ja isän työpaikan virkistyspaikassa Sääksjärven rannalla. Luonto rauhoitti, innosti, antoi tilan leikille ja uusille kokemuksille sekä opetti samalla maailmasta. Sitä se tekee edelleen. Siksi on vaikea kuvitella päivää jolloin en astuisi ulos luontoon.

Ei ehkä yllätä, että tätäkin kirjoittaessa istun luonnossa, kotini lähellä Helsingin Lauttasaaren rantakalliolla. Hakeudun tänne usein. Meren kohina rauhoittaa ja sen tasaisina tempoilevat aallot vangitsevat katseen. Luonnon mieltä korjaava voima on valtava ja sen äärellä omat ajatukset kirkastuvat. Luonnossa huomaan tutustuvani parhaiten itseeni. Luonto ei vaadi, pyydä tai kysy mitään. Ympärilläni on sekä tilaa että suojaa.

Tästä hetkestä, paikasta ja Suomen luonnosta kiitollisena teen varaslähdön Suomen luonnon päivään ja nautin palan mustikkapiirakkaa retkikahvini kanssa. 25.8. santsaan ja kippistän vielä päälle lasillisella kuohuviiniä.

Suomen luonnon päivä 25.8.