​Maailmat kohtaavat

Elin elokuussa hetken menneen maailman tunnelmissa osallistumalla kansallispuvun tuuletustapahtumaan. Tapahtumien ideana on tarjota ihmisille kerran vuodessa mutkaton tilaisuus käyttää kansan- tai kansallispukua tai sen osaa. Tänä vuonna vietettiin samalla Suomalaisen kansallispuvun 130-vuotisjuhlaa.

Kävin Haminassa tuulettamassa vuosikymmeniä kaapissa roikkunutta Kymenlaakson pukuani. Maakunnan pukujen lisäksi osallistujilla oli mm. paljon karjalaisia pukuja, joku oli somistanut kesäistä asuaan kansallispuvun liivillä tai taskulla, jonkun puku taas oli jäänyt pieneksi, mutta esiliinan nyörit riittivät vielä ympäri. Pukujen omistajat kantoivat mukanaan myös monenmoisia tarinoita aikojen ja matkojenkin takaa kulkeutuneiden vaatteiden monikäyttöisyydestä.

Villakankainen puku oli ekologinen ja kesti yleensä koko aikuisiän – usein ainoana pukuna. Suomenlahden saaristolaisnaisen kapea villahame oli kätevä myös kevätjäillä: jäihin pudotessa se nousi vyötärölle pelastusrenkaaksi. Kuulin myös, että sodan jälkeen vanhoja villaisia viiruhameita purettiin ja käytettiin täkkien päällikankaina.

Haminan tilaisuudessa tuuletettiin myös runoja, sekä pöytälaatikosta kaivettuja omia, että muitten tekemiä, myös Kantelettaren vanhoja runoja. Hämmästyttävää oli huomata, kuinka hyvin monet näistä vanhimmista runoistamme istuvat tähän päivään ja myös maahanmuuttajan elämään.

Vierin vierahan varalle -runossa vieraalle maalle joutunut huokaa, kuinka häntä syrjitään uudessa kotimaassa. "Jäin minä ve'en varahan,/ Tulin tuulen turvan alle./ Ei paha ve'en varassa./ Eikä tuulen turvan alla./ Pah' on vierahan varassa./ Tunnottaman turvan alla." Runonlaulajamme valittaa pitkässä runossa, kuinka hänen syytetään syövän paljon, olevan laiska ja huono työntekijä ja jopa varastavan. Ajatukset kulkeutuvat väistämättä uutiskuviin Välimeren täyteen ahdetuista evakkoveneistä.

Jo nyt sydänyhdistyksissä on löydetty sekä luontevia toimintamuotoja että tapoja muualta muuttaneiden kohtaamiseen. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus saada myös uudet suomalaiset kokemaan sydänyhteisö pelastusrenkaana ja samalla tuoda oman perinteensä yhteiseksi rikkaudeksemme.