​Kesäillan cha-cha

Television lauantaitansseja 70-luvulla katsellessani se alkoi, viehtymys paritanssiin. Tanhukerhon ja lukion vanhojen tanssien myötä kiinnostuksen liekki alkoi poltella yhä kuumemmin. Lukion liikunnanopettajan innoittamana tallattiin luokan poikien kanssa ensimmäiset cha-chan ja jiven askeleet. Mitä tämä on? Ihan mahtavaa!

Vaikka synnyin diskosukupolveen, en kaipaa yksin vetkuttelua ja välkkyviä valoja vaan veri on vetänyt tanssilavojen valoisuuteen ja avaraan tilaan jo 25 vuoden ajan. Leppoisa musiikki ja innostunut bändi luovat mukaansatempaavan tunnelman. Tansseissa tutustuu uusiin ihmisiin ja vanhojen tuttujen kanssa on mukava vaihtaa kuulumisia.

Tanssilattialle mahtuvat kaikki. Vanhin kohtaamani tanssija on yli 90-vuotias ja nuorimmat teinit ovat intoutuneet mukaan usein porukalla tai vanhempiensa mukana. Välillä vauhti on lattialla kova, mutta rauhallisemmatkin askeltajat sopivat aina sekaan. Kaikki väistävät kaikkia. Uudet tanssijat otetaan mielihyvin vastaan. Jokainen on joskus ollut lavalla ensimmäistä kertaa. Neuvoja saa, kun vain kysyy. Ystävättäreni tuuppasi minut ensimmäisissä tansseissani hakurivissä ihan eteen: ”Siitä tulee paremmin haetuksi.” Itse en olisi tohtinut mennä eturiviin. Muistan myös naisten haun käynnistyttyä keränneeni rohkeutta puoli tuntia ennen kuin uskalsin toimia. Sen jälkeen mikään ei ole pidätellyt. Niin, ja löytyihän se elämänkumppanikin aikanaan tanssilattialta. Minä hain.

Tansseihin valmistautuminen on tärkeä osa iltaa. Mukavat, kiristämättömät ja hengittävät vaatteet, jalassa hyvin pysyvät kengät, joiden pohja antaa sopivasti liukumisvaraa pyörähdyksille sekä raikas ja puhdas olo hieman meikillä viimeisteltynä antavat hyvä pohjan onnistuneelle illalle. Tankkausta ei sovi unohtaa. Riittävä nesteytys ja kunnon ruoka jo hyvissä ajoin päivän mittaan ja juuri ennen tansseja takaavat energian riittävyyden. Ihan kuin urheilusuoritukseen valmistautumista! Onneksi lavoilla on usein monipuoliset kahvilatarjoilut, joita mielellään hyödyntää jalkoja lepuuttaessa.

Paritanssissa kiehtoo yhteistyö; tanssi on kehojen vuoropuhelua, liikkeen kuuntelua ja myötäilyä. Se onnistuu parhaiten virittäytymällä juuri siihen hetkeen. Kaikki muu unohtuu. Mindfulnessia, väittäisin. Sanojakaan ei välttämättä tarvita. Parin vaihtuessa vastassa on taas uudet kiehtovat haasteet. Aina kun yhteinen rytmi ja kehojen liike löytyvät, saldona on todellinen hurmos. Tanssiessa voi höpsötellä, kokeilla, tunnelmoida, nauraa tai ihan vaan rupatella niitä näitä. Lajissa kiehtoo myös se, että siinä ei tule koskaan valmiiksi. Aina voi kehittyä ja oppia uutta.

Ja ai niin. Hikihän heiluessa tulee! Ja hengästyy. Jaloissakin tuntuu, että ”humpattu” on. Liikunta ja sen myötä terveysvaikutukset kertyvät bonuksena ihan vaivihkaa, huomaamatta tanssin hurmoksessa. Mieli tykkää ja keho kiittää. Täytyypä pitää huoli, että tanssikuntoa riittäisi vielä seuraavallekin neljännesvuosisadalle!

PS. Tanssikausihan ei pääty kesään. Talvilavat ja tanssiravintolat hytkyttävät tanssikansaa seuraavaa kesää odotellessa.