Blogikirjoitus -
Ilta Hietaniemessä
Viima vapisuttaa miestä. Keltalehdet vilistävät hautojen välissä. Maassa on hyhmää.
Kivessä on kuuluisan näyttelijättären nimi. Mies kohtasi hänet kerran, sattumalta. Tyylikkäästi ikääntynyt rouva oli saapunut varhaisena kevätaamuna 1997 haastateltavaksi miehen työpaikalle.
”Hienoa saada tavata vanhojen suomalaisten elokuvien tähti”, mies muistaa tervehtineensä rouvaa studion lämpiössä. Näyttelijätär oli tarttunut ojennettuun käteen: ”Vanhojen suomalaisten elokuvien…”, nainen oli kuiskannut hymyillen. Ei ehkä pitänyt ilmauksesta.
Rouva oli Eeva-Kaarina Volanen, Kansallisteatterissa 45 vuotta työskennellyt ja neljästi Jussi-patsaalla palkittu elokuvanäyttelijä. Hänen vieressään Helsingin Hietaniemen hautausmaan Taiteilijamäellä lepää puoliso, teatteri- ja oopperaohjaaja, professori Sakari Puurunen.
Uudelle paikkakunnalle saapuvan vieraan on hyvä käväistä sen hautausmaalla. Hiljaiset kivet puhuvat seudun historiasta, vauraudesta, sosiaalisesta rakenteesta.
Vuonna 1829 perustettu Hietaniemi on koko Suomen kansalliskalmisto. Sinne on haudattu kaikki edesmenneet tasavallan presidentit, lukuun ottamatta kotiseurakuntiensa kirkkomailla lepääviä P.E. Svinhufvudia ja Kyösti Kalliota.
Suuren ristin ja marsalkka Mannerheimin massiivisen paaden ympärillä on yli 3 000 helsinkiläistä sankarivainajaa. Nuorin heistä on Sallassa kesällä 1943 kaatunut työvelvollinen, 13-vuotias Norssin oppilas Lauri Hämäläinen.
Likellä Volasen hautaa on tämän kollegan Ella Erosen leposija. Yksi Erosen uran suurista hetkistä oli 11. helmikuuta 1940. Hän lausui tuolloin Maamme-laulun Tukholman olympiastadionilla, ennen Suomen ja Ruotsin jääpallomaaottelun alkua. Suomen pelaajat tulivat otteluun talvisodan rintamilta.
Läheskään kaikkia sodissa kaatuneita helsinkiläisiä ei ole haudattu Hietaniemen sankariristin juurelle. Höckertien sukuhaudassa on yhden nimen yllä olympiarenkaat. Berliinin olympialaisten 5 000 metrin juoksun voittaja Gunnar Höckert kuoli Karjalankannaksella samana päivänä, kun Eronen esiintyi Tukholmassa.
Älypuhelin on Hietaniemessä tarpeen. Mies joutuu googlaamaan, kuka oli Johan Mauritz Nordenstam. Miltei taivasta hipova pysti vihjaa, ettei vainaja ollut rivikansalainen. Wikipedia valistaa Nordenstamin olleen Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja 1858–1882. Suomen ylivoimaisesti pitkäaikaisin ”pääministeri”.
Suomalaisen kuvanveistotaiteen historian harrastajalle Hietaniemi on hieno kohde. Sadat erikokoiset patsaat muodostavat ulkoilmataidemuseon.
Yrjö Liipola on ikuistanut Uuno Kailaan muistomerkkiin nuorena menehtyneen runoilijan. Pronssipatsaan esittämän hahmon kainalossa on lyyra. Lyyra koristaa kirjailija Maria Jotuninkin hautaa.
Maailmanmestari Birger Waseniuksen kivessä on pikaluistelijaa esittävä reliefi. Harmonikkataiteilija Lasse Pihlajamaan kivi on vainajan instrumentin muotoinen.
Mies seisahtuu toviksi erään kiven äärelle. Sen on pystyttänyt kaupunginhallitus ”Helsingin vanhimman asukkaan muistolle”. Vainajaa esittävän kohokuvan somistaman kiven alle on haudattu Maria Andersson. Jouluaattona 1828 syntynyt nainen kuoli elokuussa 1946. Lähes 118-vuotiaana.
Viipurissa syntynyt, elämänsä viimeiset 110 vuotta Helsingissä asunut Andersson elätti itsensä aluksi palvelijattarena, sittemmin kukkakauppiaana.
Akateemiset oppiarvot, tittelit, vaurautta viestivät ammatit on hakattu vanhoihin kiviin. Eräs vainaja ansaitsi elantonsa nyöritehtailijana. Nykyisin tuskin kukaan omainen haluaisi korostaa, että edesmennyt läheinen oli ollut ”redaktören”.
Presidentti Lauri Kristian Relanderin ja Signe-rouvan haudassa lepää heidän poikansa Ragnarin ohella myös perheen ”uskollinen palvelija” Hulda Kärkkäinen. Jollekin se on ikävä muistutus luokkayhteiskunnasta. Toiselle se kertoo, kuinka vallasväki huolehti palkollisistaan ja teki heistä perheenjäseniä.
Kulkija poistuu pääportista. Orava kapuaa Urho Kekkosen paatta ympäröivän pensasaidan päälle. Ilta taittuu pakkasyöksi.
Matti Simula