Seuraa Suomen Sydänliitto

​Maratonia viidellä vuosikymmenellä

Blogikirjoitus   •   Elo 17, 2016 14:37 EEST

Professori Matti Uusitupa on Sydänliiton edellinen puheenjohtaja, joka toimii edelleen aktiivisesti sydänyhteisössä ja mm. Sydänliiton asiantuntijaryhmissä.

Neljää päivää ennen maratonia. Aloitin juoksuharrastuksen 1970-luvulla lääkärikoulun ja armeijan jälkeen. Ensimmäisen puolimaratonin juoksin Kuopiossa, muistaakseni vuonna 1975. Sitä ennen olin osallistunut jo mansikkahölkkään Suonenjoella. Harrastamisen myötä juoksukunto kohentui, ja paino putosi. Ensimmäinen täysi maraton vuonna 1979 taittui Jyväskylässä aikaan 3.18. Myös kolmen tunnin alitus onnistui pariin kertaan 80-luvulla. Maratonjuoksut jäivät vähitellen 1980-luvun suurimman huuman jälkeen. Olen juossut maratonin neljällä vuosikymmenellä, ja jopa niin, että juoksut ajoittuvat vuosin, jolloin olen täyttänyt tasavuosikymmenet; 40, 50 ja 60 vuotta.

Ajatus juosta maraton 70-vuotiaana tuntui alkuun mahdottomalta. Jalkojen isoissa nivelissä on ollut ongelmia, ja yli puolen vuoden juoksutaukoja on ollut vuosien varrella useita. Kuluvan vuoden alussa takaraivossa alkoi kyteä ajatus, miksei vielä kerran? Oikean polven kiputilaa ja tilapäisiä rasitusvammoja lukuun ottamatta juoksu alkoi hiihtokauden jälkeen sujua jopa yllättävän hyvin. Samalla toive toteuttaa 70-vuotismaraton alkoi tulla realistisemmaksi.

Huhtikuun alussa hiihtokilometrejä oli takana runsaat 900, eli pohjat olivat kunnossa. Kuntosalilla kävin kerran pari viikossa; cross-traineriä, jalkaprässiä ja soutua pääasiassa. Huhtikuussa kertyi juoksukilometrejä satakunta, eikä kiusallinen ukkovarpaan tyvinivelen vaiva enää haitannut menoa. Toukokuussa ja kesäkuussa pääsin jo 150 juoksukilometriin. En ollut 10 vuoteen juossut juuri 14 km pitempiä lenkkejä, lukuun ottamatta kahta Länsiväylä-juoksua vuosina 2014 ja 2015. Pisin juoksumatka venyi kesäkuussa vajaaseen 20 kilometriin, ja heinäkuussa juoksin kolme yli 20 km lenkkiä, joista pisin oli runsaat 21 km. Testijuoksuna olen käyttänyt 10 km ”vauhdikasta” lenkkiä, jonka lisäksi joihinkin juoksulenkkeihin olen sisällyttänyt kilometrin ”vauhtileikittelyn”. Pitkät lenkit eivät olleet helppoja. Vauhti tuppasi hiipumaan ja jalat väsymään jo runsaan 10 kilometrein jälkeen.

Viimeisimmän vauhdikkaan 10 km juoksin 10 päivää ennen tulevaa maratonpäivää. Sen jälkeen on ollut helppoa. Tunnen jopa kaipaavani liikuntaa. Kävin myös hieronnassa. Jalat tuntuvat nyt kevyiltä 4 päivää ennen H-hetkeä Helsinki City Marathonia (HCM). Huomenna on tarkoitus vielä käydä kevyellä lenkillä, ja se on sitten siinä. Nyt pitää odottaa lauantaita ja suunnitella sitä, miten tankkaus onnistuisi.

Maratonpäivän aamu. Eilen kävin hakemassa pyörällä kilpanumeron ja oheisvarusteet. Matkaa kertyi 12 km. Kohtuullisen hyvin nukutun yön jälkeen olo on lievän optimistinen, mutta epävarma. Aamupala sisälsi leipää, kahvia ja mehua sekä yhden banaanin. Aamupunnitus osoitti, että jotain kehoon on tarttunut viime päivien puuroista, pastasta ja speltistä. Nesteytyksen ohella hiilihydraatteja on toivottavasti kertynyt maksaan ja lihaksistoon. Viime hetken huolto rasvauksineen koskien jalkoja ja hiertyviä paikkoja on vielä edessä. Sää on sateisen harmaa, mutta lämpötila jopa juoksulle ihanteellinen, 15 astetta!

Maratonin jälkeen. Yhteislähtö tuhansien muiden joukossa on aina kokemus. Ja alku tuntui helpolta. Juoksuvauhti hiipui vähitellen 15–20 km jälkeen. Toinen puolikas oli perinteisen vaikeaa, vaikka neste- ja energiatankkaus reitillä onnistui ongelmitta. Eritoten reidet tekivät tenän, joskaan kiusallisia lihaskramppeja ei esiintynyt. Sydämen syke säilyi 140 tasolla/min, eli kaikkea en repinyt irti verenkiertoelimistöstä. 30 km jälkeen päätin, että maaliin mennään, ajalla ei ollut enää suurta väliä. Lyhyet kävelypätkät auttoivat jaksamaan, ja maalissa olin hyväkuntoinen. Tuloksista löytyi 36 vähintään 70 vuotiasta, jotka olivat suorittaneet urakan loppuun. Pari päivää juoksun jälkeen reidet ovat edelleen kipeät, ja rappusten kulku alaspäin on vaivalloista.

Voiko maratonia sitten suositella? Jokin siinä kiehtoo, sillä juoksijoita esimerkiksi HCM:lla oli tuhansia ja peräti 65 eri maasta. Se sopii hyväkuntoiselle henkilölle, joka juoksee säännöllisesti ja on valmis sietämään loppupuolen väsymyksen ja tuskan. Kuuden tunnin takaraja HCM:n kohdalla tarkoittaa, että pitää olla harjoituskilometrejä takana. Soitellen sotaan ei pidä lähteä. Myös muutama pitkä lenkki olisi hyvä tehdä. Eikä väkisin pidä pyrkiä maaliin, jos eväät kerta kaikkiaan ovat lopussa. ”Tunne oma tilasi” on hyvä neuvo. Perusterveelle voi maratonia suositella varauksin, mutta pitkäaikaissairaan ei pidä lähteä kokeilemaan ilman oman lääkärin lupaa. Myös pysyvää lääkitystä voi joutua justeeraamaan ennen juoksua. Akuutit sairaudet ovat selkeä este. Muistaa pitää, ettei maraton ole terveysliikuntaa! Mitä nyt ajattelen: Pitihän se vielä kerran kokea.

Matti Uusitupa

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Lähettämällä kommentin suostut siihen, että henkilötietojasi käsitellään Mynewsdeskin tietosuojakäytännön mukaisesti.