Ohita
Tammerkoski. Kuva: LiCon-AT
Tammerkoski. Kuva: LiCon-AT

Tiedote -

Tampere hehkuu punaisena Maailman sydänpäivänä

Maailman sydänpäivänä 29.9. useat tunnetut maamerkit ja rakennukset valaistaan punaiseksi eri puolilla maailmaa. Maailman sydänjärjestön (WHF) organisoimana sydänterveyden teemapäivänä mm. Niagaran putoukset värittyvät punaiseen. Suomessa teemapäivän järjestää Suomen Sydänliitto, joka kutsui suomalaisia kohteita ottamaan osaa teemavalaisuun. Tampereelta kohteita lähti mukaan eniten. Punaisen valaisun saavat Näsinneula, Tammerkosken keskijuoksu, Naistenlahden voimalaitos, Kauppakeskus Ratina, Sokos Hotel Ilves, Solo Sokos Hotel Torni sekä Scandic Station. Samana viikonloppuna juhlitaan myös Tampereen päivää.

Maailman sydänpäivän tavoitteena on kiinnittää ihmisten huomio sydämen hyvinvointiin ja lisätä tietoisuutta sydänterveyteen vaikuttavista tekijöistä. Terveellisellä ruoalla, liikunnalla, tupakoimattomuudella, riittävällä unella sekä liiallisen stressin välttämisellä voidaan ehkäistä sydänsairauksia tehokkaasti.

Suomessa kannustamme sekä ihmisiä että myös rakennuksia pukeutumaan punaiseen Maailman sydänpäivänä ja tekemään siten sydänterveydestä ja -työstä näkyvää. Tällä hetkellä mukaan on ilmoittautunut 28 valaistavaa kohdetta, mutta joukkoon on mahdollista vielä liittyä. Tampereen kohteiden lisäksi mukana ovat mm. Finlandia-talo Helsingissä, Kirjastosilta Turussa ja Ylistön silta Jyväskylässä osana Valon kaupunki -tapahtumaa.


Lehdistömateriaali:
https://sydanliitto.kuvat.fi/kuvat/Pressi/Maailman+syd%C3%A4np%C3%A4iv%C3%A4+29.9./


Lisätietoa verkosta:
https://sydan.fi/
https://sydan.fi/pukeudupunaiseen/
https://www.worldheartday.org/


Lisätietoja Maailman sydänpäivästä ja haastattelupyynnöt:
Esa Takala, viestinnän tuottaja
esa.takala@sydanliitto.fi , p. 050 565 1255


#pukeudupunaiseen #maailmansydänpäivä #worldheartday

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 70 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 223 paikalliseen sydänyhdistykseen, 16 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).