Ohita
Sydäntemme tarina nähdään MTV3-kanavalla sunnuntaina 4.10.

Tiedote -

Sydäntemme tarina nähdään MTV3-kanavalla sunnuntaina 4.10.

Kuva: Sydänjärjestön perustamisidean isä, Kullervo Heiskanen, teki opintomatkan Yhdysvaltoihin vuonna 1965. (Sydänliitto, Heiskasen arkisto)

Franck Median tuottama dokumenttielokuva Sydäntemme tarina esitetään MTV.doc-sarjassa sunnuntaina 4.10. klo 14. Elokuva kertoo Suomen noususta terveysvalistuksen mallimaaksi. 60 vuotta sitten perustetulla Sydänliitolla ja sen toiminnalla on ollut merkittävä rooli viestin viejänä ja terveiden elintapojen edistäjänä kansan keskuudessa.

Euroopan vanhimman sydänjärjestön urakka alkoi, kun Suomella oli sydän- ja verisuonitautien kuolleisuudessa maailman ennätys. 1950-luvulla sydänsairaudet olivat syynä lähes joka toiseen kuolemantapaukseen. Huoli sai suomalaiset perustamaan Sydänliiton ja useita paikallisia yhdistyksiä.

Vakavan tilanteen panivat merkille lääkäri ja professori Pauli Soisalo ja edistyksellinen tiedottaja Kullervo Heiskanen, jotka halusivat perustaa yhdistyksen sydän- ja verisuonitautien vastustamiseksi.
Mallia toiminnalle haettiin Yhdysvalloista saakka. Suomeen syntyi sydäntautiyhdistys helmikuussa 1955.

Vuosien aikana on kohdattu haasteita, kuten rasvasodat, taistelu tupakkateollisuutta vastaan, kolesteroliväittelyt ja statiinikohut. Suomen Sydänliitto on tehnyt sinnikkäästi työtä sydänterveyden puolesta ja 60 vuoden aikana sydänkuolleisuus on pudonnut puoleen ja miehillä peräti 80 prosenttia. Menestystarinasta huolimatta verenkiertoelinten sairaudet ovat edelleen johtava kuolinsyy Suomessa.

Nykyisin Sydänliitto on kaikkien sydänjärjestö ja sen toiminnassa ovat mukana myös harvinaisempia sydänsairauksia sairastavat sekä tänä vuonna 40 vuotta täyttävä Sydänlapset ja -aikuiset ry.

Sydäntemme tarina -elokuvan tuottamista ovat tukeneet Wihurin säätiö, Sydäntutkimussäätiö, Sydänsäätiö ja Paavo Nurmen säätiö.

TV-esityksen jälkeen Sydäntemme tarina - Sydänliiton 60 vuotta -dokumentti on nähtävissä MTV-Katsomossa.
 
Lisätietoja:Suomen Sydänliitto ry
Sydänterveys ja sen tilanne Suomessa: puheenjohtaja Matti Uusitupa, 0400 615 661
Sydänliitto ja sen toiminta tänään: pääsihteeri Tuija Brax, 050 5113 115
Sydäntemme tarina -elokuvaprojekti: viestintäjohtaja Eeva-Riitta Piispanen, 0400 478 016

Elokuva Sydäntemme tarina
Ohjaus: Sanna Liinamaa, Elizabeth Aaltonen
Käsikirjoitus: Teija Riikola
Leikkaus: Sanna Liinamaa
Tuottaja: Anne Ehrnrooth
Vastaava tuottaja: Michael Franck
Tuotanto: Franck Media

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Sydänliitto on yli 70 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 234 paikalliseen sydänyhdistykseen, 17 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).