Ohita

Uutisarkisto

  • Kasvotusten kohtaamista pidetään edelleen tärkeänä terveydenhuollon palveluissa. Kuva Jarno Hämäläinen.

    Digitaaliset terveyspalvelut kiinnostavat suomalaisia

    Valtaosa suomalaisista on jo käyttänyt terveydenhuollon digitaalisia palveluita, mutta fyysinen kohtaaminen koetaan edelleen tärkeämmäksi. Sähköistä reseptiä pidetään onnistuneena uudistuksena.

  • Kuva Tiina Eloranta.

    ​Sydänsairaus heijastuu uneen

    Iskeemiset sydänsairaudet ja aivoverenkiertohäiriöt tuntuvat potilaan univaikeuksina. Tuoreen tutkimuksen mukaan nämä sairaudet puolitoistakertaistavat unihäiriöt verrattuna terveisiin ihmisiin.

  • Professori Heikki Tikkasen luento liikunnan sydänvaikutuksista herätti Meilahden sairaalan yleisössä suurta kiinnostusta. Kuva Anssi Sovijärvi.

    Säännöllinen liikunta vähentää verenpainelääkityksen tarvetta ja valtimoiden hiljaista tulehdusta

    Hyvän fyysisen kunnon on todettu vähentävän merkitsevästi sydänperäisiä äkkikuolemia 20 vuoden seuranta-aikana, totesi professori Heikki Tikkanen Itä-Suomen yliopistosta. Tikkanen toi esiin merkittävinä liikuntaharjoittelun sydänterveysvaikutuksina mm. valtimoiden seinämän hiljaisen tulehduksen vähenemisen ja valtimoiden sisäseinämän solujen toiminnan parantumisen.

  • Kuva Anna Kara.

    ​D-vitamiinia sydämen vajaatoimintapotilaille

    Sydämen vajaatoiminnasta kärsivien potilaiden kannattaa huolehtia riittävästä D-vitamiinin saannista. Tuoreen tutkimuksen mukaan D-vitamiini vähentää potilaiden masennusoireita, mutta myös sydäntapahtumia.

  • – Hiljaisen tulehduksen vähentyminen pienentää sydän- ja verisuonitautien ja monien muidenkin sairauksien riskiä. kertoi Iiris Hovatta. Kuva Anssi Sovijärvi.

    ​Mindfulness vähentää hiljaista tulehdusta ja stressiä

    Mindfulness-harjoittelu vähentää hiljaista tulehdusta, kertoo apulaisprofessori Iiris Hovatta, joka kertoi stressinhallinnassa yleisesti käytetyn mindfulness-menetelmän vaikutuksista aivoihin ja verenkiertoelimistöön Meilahden sairaalan yleisötilaisuudessa.

  • Kristiina Salonen lupaa pukeutua perjantaina punaiseen.

    Eduskunnassa pukeudutaan punaiseen 29.9.

    ​Maailman sydänpäivää vietetään perjantaina 29. syyskuuta pukeutumalla punaiseen. Teemapäivän tarkoituksen on lisätä tietoisuutta sepelvaltimotaudista ja sen riskitekijöistä. Eduskunnan sydänryhmän puheenjohtajaksi äitiysvapaalta palannut Kristiina Salonen lupaa, että myös eduskunnassa laitetaan punaista vaatetta päälle.

  • ​Maailman sydänpäivänä 29.9. pukeudutaan punaiseen

    ​Maailman sydänpäivänä 29.9. pukeudutaan punaiseen

    Maailman sydänpäivää vietetään kaikkialla maailmassa perjantaina syyskuun 29. päivänä. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sepelvaltimotaudista ja sen riskitekijöistä. Suomen Sydänliitto rohkaisee ihmisiä pukeutumaan punaiseen ja tekemään siten sydänterveydestä ja sydäntyöstä näkyvää.

  • Kuva Johannes Romppanen.

    ​Kylmä laukaisee sydänkohtauksen

    Säätila näkyy selvästi sydänkohtaustilastoissa. Laaja ruotsalaistutkimus osoittaa, että lämpömittarin painuessa nollan alapuolelle sydänkohtausten määrä nelinkertaistuu. Myös voimakas tuuli, vähäinen auringonpaiste ja ilman korkea kosteuspitoisuus lisäävät sairastumisvaaraa.

Näytä lisää