Tiedetään, tiedetään – vaan entä sitten?

Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikkuminen ja riittävä uni ovat hyväksi terveydelle. Samoin tupakattomuus ja alkoholin käytön rajoittaminen. Tiedetään, että 80 % sepelvaltimotaudeista olisi ehkäistävissä terveillä elintavoilla. Tietoa on, silti monen arjessa elintavoissa olisi petrattavaa.

Yhdelle terveet elintavat ovat itsestäänselvyyksiä, arjen rutiineja, joita ei tarvitse sen enempää miettiä. Toinen haluaisi pitää itsestään parempaa huolta, mutta kokee, ettei ole aikaa eikä rahaakaan. Kolmas antaa tiedon mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tieto yksin ei riitä. Tarvitaan taitoa ja myös tukea ja kannustusta terveiden elintapojen omaksumiseen. Hyvinvointialueiden tehtävänä on varmistaa, että tarjolla on vaikuttavaa, voimavaroja tukevaa elintapaohjausta sitä tarvitseville. Kuntien tärkeänä tehtävänä on edelleen huolehtia asukkaittensa hyvinvoinnista ja varmistaa mahdollisuudet tehdä terveyttä tukevia valintoja. Sydänmerkki kunnan ruokapalveluissa on ravitsemuslaadun tae. Panostus lähiliikuntapaikkoihin ja -luontoon kannattaa.

Tarvitaan myös laajoja yhteiskunnallisia ratkaisuja. Pitkäjänteistä työtä tupakattoman Suomen puolesta on tehty lainsäädännön ja verotuksellisin keinoin. Myös hyvän ravitsemuksen edistämiseen tarvitaan kiireesti vastaavia tekoja. Joko vihdoin olisi laajapohjaisen, terveysperusteisen verotuksen aika niin, että terveellisemmät vaihtoehdot ruokakaupassa houkuttelisivat edullisemmalla hinnallaan parempiin valintoihin?