Ohita
Panu Routila: Kohti talvea

Blogikirjoitus -

Panu Routila: Kohti talvea

Juuri nyt, vuoden pimeimpänä aikana, on tärkeää, että pitää omasta kunnostaan ja mielestään huolta. Maailman tapahtumat, hintojen nousut ja esimerkiksi oma tai läheisen sairastuminen ovat tilanteita, joissa omasta hyvinvoinnista huolehtiminen tahtoo unohtua.

Vaikka syksyinen sää muistuttaa tulevasta talvesta, luonnossa ja omassa tutussa lähiympäristössä liikkuminen piristää. Jos omasta perheestä ei löydy ulkoiluseuraa, voi naapurista tai vaikkapa lastenlapsista löytyä ulkoiluseuraa. Kysy ainakin! Ulkoillessa tulee vaihdettua kuulumisia. Myös harrastelijateatterit, musiikki tai mikä vaan, mikä vapauttaa ajatuksia ja vaatii täyden keskittymisen, piristää ja tuo sisältöä elämään. Yhdessä kulttuurista nauttiminen ohjaa ajatukset pois arkisista asioista.

Moni teistä toimii vapaaehtoisena jossain yhdistyksessä, ilahduttavan moni myös sydänyhdistyksessä. Te vapaaehtoisina toimivat mahdollistatte monet kulttuuri- ja liikuntaryhmät. Näissä yhdistysten järjestämissä tapahtumissa pääsee vaihtamaan kuulumisia, saa harrastaa liikuntaa yhdessä muiden kanssa ja voi osallistua teatterimatkalle. Usein esimerkiksi yhdessä tehty bussimatka teatteriin jää mieleen pitkäksi aikaa.

Toivottavasti sinulla on alkavan talven varalle sovittu jokin kulttuuritapahtuma tai olet jo aloittanut jossain liikuntaryhmässä. Jos vielä ei ole, niin kysy paikallisen sydänyhdistyksen toiminnasta. Josko yhdistyksen tapahtumatarjonnasta löytyy sinulle jotain mielekästä ja mieltä piristävää toimintaa. Seuraa ainakin löytyy.

Leppoisaa alkavaa talvea!

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilö/-t

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).