Ohita
Kuva Anna Kara
Kuva Anna Kara

Blogikirjoitus -

​Miten innostaa pessimistiä?

Kyselivät Brysselissä, kuinka Suomessa maailman onnellisimpana maana sydänsairaudet silti ovat maan yleisin kansantauti? On tunnettua, että henkinen hyvinvointi edistää sydänterveyttä.

Vastasin, että sydänterveys on parantunut vuosikymmeniä, vaikka ongelma on yhä suuri. Lisäsin YK:n onnellisuusvertailun arvioivan potentiaalisia olosuhteita olla onnellinen, ei niinkään koettua onnellisuutta. Siinä emme ole maailman kärkeä.

Kotimatkalla luin Tampereen yliopiston tiedotteen Mikko Pänkäläisen väitöskirjasta, jossa löydettiin selvä yhteys pessimismin ja sepelvaltimotautiriskin välillä. Tutkimusväestön miesten pessimistisimmällä neljänneksellä oli noin nelinkertainen riski sairastua sepelvaltimotautiin verrattuna vähiten pessimistiseen neljännekseen.

Tiedotteen mukaan helposti toteutettavalla optimistisuuden ja pessimistisyyden arvioinnilla voitaisiin täydentää perinteistä terveystarkastuksia. Kaivattiin myös tutkimusta pessimismin määrää vähentävistä teoista.

Meidän on Sydänliitossa otettava nämä toiveet vakavasti. Jo nykyisessä viestinnässä korostamme kohtuutta ja armollisuutta. Liian suuret vaatimukset musertavat jokaista.

Jatkossa meidän on vielä paremmin osattava tarjota keinoja iloita arjen pienistäkin onnistumisista ja sitä kautta saada pessimistikin näkemään, että muutos on mahdollista. Sillä pessimistiäkin voi innostaa ja motivoida. Me kaikki voimme harjoitella optimismia, kiitollisuutta ja armollisuutta, olimmepa sitten ominaisuuksiltamme enemmän tai vähemmän pessimistisiä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).