Ohita
Kuva: Sydänliitto/Anna Kara
Kuva: Sydänliitto/Anna Kara

Blogikirjoitus -

Ei oteta väärää numeroa

Sydän-lehden teemasta eli ”kohtaamisia”, muistin Äiti Teresan mietelmän: ”Älä koskaan luovu siitä, että kohdattuaan Sinut, ihminen on onnellisempi kuin ennen sitä”.

Järjestötoimintaan osallistumisessa on monia hyviä puolia. Yksi merkittävimmistä asioista on, että tapaa monia erilaisia ihmisiä ja voi jakaa kokemuksia heidän kanssaan. Heiltä saa myös monipuolista tukea ja apua omaan elämäänsä.

Järjestötyössä etsitään yhdessä ratkaisuja ja omalla toiminnallaan pystyy myös auttamaan muita. Toiminnassa ja kohtaamisissa oppii itsekin paljon.

Sain aikoinaan hyvän opetuksen toisen ihmisen kohtaamisesta veljeni viisivuotiaalta lapselta. Tapasin soitella hänelle ja kysellä kuulumisia. Kerran jälleen soitin ja lapsi kysyi perinteiseen tapaan: ”Mitä Sinulle kuuluu?”

Yleensä tein aina heti vastakysymyksen: ”Kerropa, mitä Sinulle kuuluu?”. Ja lapsi kertoi mielellään leikeistään, leluistaan ja onnistumisistaan.

Jostain syystä tuossa kyseisessä puhelussa aloinkin poikkeuksellisesti itse kertoa kuinka on tylsä keli ja päänikin on niin kipeä. Kuulin syvän huokaisun puhelimesta. Sen jälkeen kuului lapsen kovalla äänellä: ”Mulla ei oo sulle mitään asiaa!”. Ja luuri kolahti korvaan.

Lapsen vanhemmat olivat kuulleet puhelun kulun ja kysyneet lapselta: ”Kenelle ihmeessä sanoit noin???”. Tähän lapsi oli vastannut: ”Paulalle, mutta se oli ottanut väärän numeron”.

Se oli minulle hyvä opetus – älä ota vääriä numeroita. Ainakin sen olen yrittänyt muistaa. Voimaannuttavia kohtaamisia kaikille! 

Aiheet

Tunnisteet

Yhteyshenkilö/-t

Paula Risikko

Paula Risikko

Suomen Sydänliiton puheenjohtaja 050 511 3107

Elinvoimainen sydänyhteisö edistää sydänterveyttä, näkyy, kuuluu ja vaikuttaa

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 65 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 210 paikalliseen sydänyhdistykseen, 16 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).