Ohita
Armollisuutta ja mielenrauhaa

Blogikirjoitus -

Armollisuutta ja mielenrauhaa

Hiljan silmiini sattui Salme Unkurin artikkeli (Yle 23.2.), joka oli otsikoitu ”Liisa sairastui hyvinvointiin”. Otsikon takaa paljastui tarina siitä, miten nuori nainen oli lähtenyt suorittamaan terveyttä. Överiksihän se meni. Heräsi onneton keskellä yötäkin jumppaamaan. Ruokavaliossa toistui ton-pääte: oli sokeriton, viljaton, lihaton ja suolaton. Liisa oli lopulta niin fyysisesti kuin henkisestikin riekaleina, sai pahan urheiluvamman ja joutui sairaslomalle. Tarina päättyi kuitenkin onnellisesti ja Liisa löysi taas liikunnan ilon. Oivalsi, että jokainen riittää tällaisena kuin on. Ei ole siitä kiinni, minkä kokoinen on tai kuinka hyvin elää muiden silmissä.

Niin syömisessä, liikunnassa kuin muissakin elintavoissa voi joutua suorittamisen kierteeseen. Tarkkailemme ja mittaamme, rajoitamme ja kiellämme sen sijaan, että kuuntelisimme aidosti kehoamme, nauttisimme ja ottaisimme rennosti. Löytäisimme tasapainon ja mielenrauhan. Tekisimme asioita, jotka tuottavat iloa.

Näinä levottomina aikoina koronapandemian ja maailmantilanteen epävarmuudessa on tärkeä vaalia rauhaa ja toivoa. Psykoterapeutti Maaret Kallio kehotti kolumnissaan (HS 9.3.) aloittamaan rauhan läheltä kysymällä ja kuuntelemalla, miten itse voi tällä hetkellä. Rauhaa voi vaalia konkreettisella tekemisellä ja arjen rutiineilla. Terveellinen syöminen, liikunta ja uni auttavat jaksamaan. Keskitytään siihen, mihin voimme vaikuttaa. Autetaan ja tuetaan toinen toisiamme.

Valoisaa kevättä!

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilö/-t

Marjaana Lahti-Koski

Marjaana Lahti-Koski

Pääsihteeri Suomen Sydänliitto ry +358503591211

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).