Ohita
Lomalla-sivu koululaisen lomapäivien tueksi
Lomalla-sivu koululaisen lomapäivien tueksi

Uutinen -

Lapset lomalla kotona: sovi säännöistä ja ruutuajasta

Koululaisten lomat ovat pidemmät kuin vanhempien. Joutilaisuus on loman ihanuutta ja tekee hyvää lapselle. Pientä koululaista voi jännittää jäädä yksin kotiin ja isomman lapsen voi olla vaikea muistaa esimerkiksi syödä säännöllisesti.

Lasten kotona lomailua voi helpottaa, kun vanhempien kanssa on sovittu käytännön asioista: syömisestä, ulkoilusta, ruutuajasta, rahankäytöstä sekä miten toimia, jos tarvitsee aikuisen apua.

Lapsia kannattaa kannustaa leikkimään, ulkoilemaan ja käyttämään mielikuvitusta. Pihapelit unohtuvat ja lasten on helppoa jäädä sisälle. Aikuinen voi auttaa etsimällä kesäpelien välineet varastosta ja miettimällä lasten kanssa, mitä kivaa ulkona voisi tehdä. Lapsia voi myös auttaa miettimään keiden kavereiden kanssa voi olla. Tekemisvinkkejä voi kirjoittaa vaikka lapulle jääkaapin oveen.

Lapsi tekee valintansa yleensä oman mielihalunsa mukaisesti. Siksi on tärkeää sopia mitä syödään, mihin aikaan ja kuinka paljon vaikkapa jäätelöä saa syödä. Pienelle koululaiselle kannattaa laittaa annokset ja välipalat valmiiksi, näin lapsen tulee syötyä kunnolla ja monipuolisemmin.

”Selkeät sopimukset rahan käytöstä ja ruudun ääressä vietetystä ajasta auttavat siihen, että asiasta ei tarvitse joka päivä keskustella uudelleen. Yksin ollessaan lapsi helposti unohtuu esimerkiksi puhelimen ääreen. On hyvä sopia yhdessä, kauanko ruutujen ääressä ollaan ja mitä muuta kivaa voi tehdä”, Anne Kuusisto lapsiperheasiantuntija Yksi elämä -terveystalkoista kertoo.

Yksi elämä -terveystalkoot ja Neuvokas perhe ovat tuottaneet Lomalla-sivun, jossa on vinkkejä ulko- ja sisäleikkeihin sekä mahdollisuus sopia lapsen kanssa lomapäivien säännöistä. Lisäksi tarjolla on kivoja ja helppoja välipalavinkkejä.

Lue lisää: http://www.neuvokasperhe.fi/perhearki/lomalla

5 vinkkiä, miten kannustaa lasta ulkoleikkeihin

  • Etsikää yhdessä kesäleikkivälineet esille. Esimerkiksi sulkapallo, frisbee, kroketti, jalkapallo, koripallo, hyppynaru ja hulavanne.
  • Kerätkää lista ulkoleikeistä, joita voi kavereiden kanssa leikkiä. Esimerkiksi kirkonrotta, piste, purkki, polttopallo, rosvo ja poliisi, keinumatti ja tervapata.
  • Miettikää ketkä kavereista ovat myös kotona ja millä alueella on lupa liikkua?
  • Mitä muita tapoja on viettää aikaa ulkona? Riippumatto, eväsretki, pelikortit, sarjakuvat, lukeminen tai telttailu.
  • Pyydä lapsia valmistelemaan esitys, jonka voi illalla esittää vanhemmille. Omat suosikkijutut ja taidot pääsevät esille: skeittaus, parkour, voimistelu, tanssi, soittaminen, sirkustemput, trampoliinitemput, taidenäyttely.

Lisätietoja: Anne Kuusisto
Lapsiperheasiantuntija, Neuvokas perhe
Yksi elämä -terveystalkoot
puh. 040-5914222anne.kuusisto@sydanliitto.fi

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).