Ohita
​Vertaistuki helpottaa arjessa selviytymistä

Tiedote -

​Vertaistuki helpottaa arjessa selviytymistä

Sydänliitto teki viime vuoden loppupuolella jäsen- ja potilaskyselyn sydänsairauksia sairastaville. Kyselyyn vastasi yli 2 500 henkilöä. Kyselyn tulokset tukivat Sydänliiton käsitystä siitä, että vertaistuesta on apua sairastuneen arjessa selviytymisessä.

Joka viides vastaaja oli keskustellut vertaistukihenkilön kanssa ja 14 prosenttia oli osallistunut vertaistukiryhmätoimintaan. Vertaistukihenkilön kanssa keskustelleet kokevat, että tiedon ja tuen saanti on helpompaa vertaistukihenkilön opastuksella. He kokivat myös ammattilaisavun saamisen helpommaksi vertaistuen voimin.

Vertaistukea saaneet henkilöt osallistuivat muita useammin kuntoutukseen. He myös tunnistivat saamansa kirjallisen hoitosuunnitelman paremmin.

Omaa sairautta ja sen hoitoa koskevaa tietoa vertaistukea saaneet henkilöt kokivat saaneensa useammin. He kokivat muita useammin myös sosiaalipalveluiden ja toimeentuloon liittyvien etuuksien saannin riittäväksi.

Psykososiaalisten tekijöiden suhteen vastaajissa ei juuri ollut eroja. Vertaistuen piirissä olleet kokivat kuitenkin saaneensa hieman enemmän tietoa mielialaan, parisuhteeseen, perheeseen ja seksuaalisuuteen liittyvistä arkielämän asioista.

Vertaistukija on kuuntelija, kokemusten jakaja, rohkaisija ja tiedonvälittäjä. Hän on itse sairastunut sydänsairauteen tai on sydänsairastuneen läheinen. Vertaistukijan tehtävänä on välittää kokemustietoa siitä, mitä on olla sydänsairastunut ja miten sairauden kanssa tulee toimeen.

Vertaistukijaan saa yhteyden paikallisen sydänyhdistyksen ja sydänpiirin kautta esimerkiksi sepelvaltimotautiin tai eteisvärinään sairastuessa sekä läppäleikkauksen jälkeen. Kardiomyopatia- ja sydänsarkoidoosipotilaiden tukihenkilöverkosto löytyy potilasyhdistys Karpatiat ry:n kautta ja tukihenkilöt sydän-, keuhko- sekä sydänkeuhkosiirron saaneille Sydän- ja keuhkosiirrokkaat – SYKE ry:n kautta. Synnynnäisesti sydänvikaiset ja heidän läheisensä voivat käänty Sydänlasten ja -aikuisten puoleen. Harvinaisempia sydänsairauksia sairastavien vertaisverkostosta saa lisätietoja Sydänliitosta.

Kuva: Johannes Romppanen/Suomen Sydänliitto

Aiheet

Kategoriat


Sydänliitto on yli 70 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 234 paikalliseen sydänyhdistykseen, 17 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).