Ohita
Kuva Tiina Eloranta.
Kuva Tiina Eloranta.

Tiedote -

Sydänterveyden edistämisen kunniamaininta Helsingin kaupungin pyöräkonttorille

Helsingin kaupungin pyöräkonttori on palkittu sydänterveyden edistämisen alueellisella kunniamaininnalla. Kunniamaininnan myönsi Suomen Sydänliitto Etelä-Suomen Sydänpiirin esityksestä.

Palkitsemisperusteissa todetaan, että Helsingissä on 1 200 kilometriä pyöräteitä, uusia selkeämpiä pyöräilybaanoja, 1 500 pyörää ja 150 asemaa käsittävä kaikkien käytössä oleva kaupunkipyöräverkosto sekä Kampin Narinkkatorilla ja Herttoniemen metroaseman läheisyydessä sijaitsevat pyöräilijöille apua ja neuvoja kesäaikaan tarjoavat pyöräkeskukset. 

Helsingin kaupungin pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteena on nostaa pyörämatkojen osuus 15 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, joten pyöräilymahdollisuuksia kehitetään koko ajan. Pyöräilymahdollisuuksien kehittymisen myötä ihmiset pyöräilevät enemmän ja tekevät samalla sekä terveys- että ympäristöteon.

Pyöräilykulttuurin edistäminen Helsingissä on lukuisien eri tahojen yhteisen työn tulos, mutta Helsingin kaupungin pyöräkonttoriin kuuluvat pyöräilykoordinaattori Reetta Keisanen sekä liikenneinsinöörit Teppo Pasanen ja Ilari Heiska tekevät työtä täysipäiväisesti pyöräilyn hyväksi, mikä on vauhdittanut Helsingin kaupungin pyöräilyn edistämisohjelman käytäntöön panoa.

Sydänterveyden edistämisen alueellisen kunniamaininnan tarkoituksena on huomioida ja kiittää sydänjärjestöjen ulkopuolisia toimijoita alue- ja paikallistasolla. Palkitsemisella halutaan nostaa esiin erilaisia toimijoita sydänterveyden edistämisen laajalla toimintakentällä.

Lisätietoja:

Etelä-Suomen Sydänpiirin toiminnanjohtaja 
Anne Kihlman-Kitinoja, 
puh. 040 572 5082  
anne.kihlman-kitinoja@sydanliitto.fi

Helsingin kaupungin pyöräilykoordinaattori
Reetta Keisanen
puh. 09 310 20829
reetta.keisanen@hel.fi

Aiheet

Kategoriat


Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 70 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 223 paikalliseen sydänyhdistykseen, 16 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).