Ohita
Kuva Tapani Romppainen.
Kuva Tapani Romppainen.

Tiedote -

Sydänliiton puheenjohtaja Paula Risikko Oulussa: Ilmastonmuutos vaikuttaa myös terveyteemme

Uudelleen Sydänliiton puheenjohtajaksi valittu eduskunnan puhemies, terveystieteiden tohtori Paula Risikko linjasi syyskokouksessa Oulussa Sydänliiton työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja toisaalta siihen sopeutumiseksi. "Sydäntyö on myös ilmastotyötä." Ilmastonmuutos kasvattaa sydänriskejä mm. liiallisen kuumuuden tai pitkään jatkuvien sateisten jaksojen aiheuttaman pimeyden vuoksi.

"Ilmastonmuutos tarkoittaa maapallon ilmaston lämpenemistä, joka johtuu ihmisen toiminnasta. Ilmastonmuutokset vaikutukset ovat moninaisia. Se vaikuttaa asumiseen, työhön, kulutukseen ja ihan jokapäiväiseen elämäämme. Ilmastomuutoksella on myös terveysvaikutuksia.

Ilmastonmuutos vaikuttaa eri tavoin eri väestöryhmiin. On arvioitu, että eniten ilmastonmuutoksesta kärsivät ne, joilla on vähiten resursseja sopeutua siihen. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi vanhukset, lapset sekä sairaat ja vammaiset.

Ilmastonmuutos vaikuttaa terveyteemme suoraan tai välillisesti. Vaikutukset voivat olla lyhytaikaisia ja voimakkaita tai lieväoireisia pitkään kestäviä.

Auringonsäteily ja lämpötila ovat keskeisimpiä ihmiseen suoraan vaikuttavia ympäristötekijöitä.

Ilmastonmuutos lisää helteiden voimakkuutta ja kestoa. Erityisen alttiita äärimmäisille lämpötiloille ovat lapset, vanhukset, urheilijat ja ulkotyöntekijät. Myös muut äärimmäiset säätilanteet, kuten myrskyt, rankkasateet ja tulvat vaikuttavat meihin suoraan.

Suomessa harvinaisten, lämpimien maiden sairauksien arvioidaan ilmastonmuutoksen johdosta lisääntyvän. Niin ikään mielenterveydenongelmien arvioidaan lisääntyvän pimeän kauden lisääntyessä.

Edellä kuvasin vain muutamia ilmastonmuutoksen terveysvaikutuksia. Ja terveysvaikutukset ovat vain osa kaikista vaikutuksista. Kaikista vaikutuksista ei välttämättä edes vielä tiedetä.

Toimia siis tarvitaan sekä valtioiden että yksilöiden tasolla, jotta ilmastonmuutosta saadaan hidastettua ja toisaalta pystymme varautumaan muutokseen.

Myös Sydänliiton toiminnassa otamme ilmastonmuutoksen vakavasti, mm. tuottamalla tietoa aiheesta jäsenille. Sydänliitto antaa myös käytännön neuvoja niin mahdollisista kuumista ajoista kuin sateisista ajoista selviämiseksi.”

Lisätietoja puheenjohtaja Risikko,

paula.risikko@eduskunta.fi

puh. 050 511 3107 

Aiheet

Kategoriat


Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 70 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 223 paikalliseen sydänyhdistykseen, 16 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Liittyvä sisältö

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).