Ohita
Kuva Suomen Sydänliitto/Jarno Hämäläinen.
Kuva Suomen Sydänliitto/Jarno Hämäläinen.

Uutinen -

​Sydämen vajaatoiminnan ennuste yhä huono

Sydämen vajaatoiminnalla on tuoreiden tutkimusten mukaan edelleen huono ennuste. Tuoreessa tutkimuksessa vajaatoiminta todettiin monia syöpiä kohtalokkaammaksi, toisessa taas havaittiin, että vajaatoiminta altistaa aivoverenkiertohäiriöille niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Kolmannessa tutkimuksessa havaittiin, että vajaatoimintaa edeltävä aivoverenkiertohäiriö on hyvin kohtalokasta.

Skottitutkimuksessa käytettiin pohjana yli 1,75 miljoonan skotlantilaisen terveyskeskustietoja. Heistä poimittiin seurantaan lähes 57 000 potilasta, jotka olivat äskettäin sairastuneet vajaatoimintaan. Potilaiden keski-ikä oli 69 vuotta.

Tutkijat havaitsivat, että sydämen vajaatoimintaan sairastuneista vain joka toinen oli elossa viiden vuoden kuluttua. Esimerkiksi eturauhassyöpään sekä rintasyöpään sairastuneet elivät pidempään. Samoin oli tilanne monen muun syövän suhteen. Ainoastaan kolorektaali-, keuhko- ja munasarjasyöpä olivat vajaatoimintaa kohtalokkaampia.

Tanskalaistutkimus perustui niin ikään rekisteritietoihin. Tiedot koottiin yli 30 vuoden ajalta. Mukana oli lähes 290 000 vajaatoimintaan sairastunutta ja lähes 1,5 miljoonaa tervettä tanskalaista.

Tutkijat havaitsivat, että vajaatoimintaan sairastuneet saivat kuukauden sisällä sairastumisestaan aivoinfarktin viisi kertaa ja muita aivoverenkiertohäiriöitä kaksi kertaa terveitä todennäköisemmin. Tutkijat totesivat, että nämä riskit olivat 1,5–2-kertaisia vielä 30 vuotta myöhemminkin.

Sydämen vajaatoiminta on erittäin kohtalokas niille, jotka ovat ennen vajaatoimintaa sairastuneet aivoverenkiertohäiriöön. Heidän riskinsä sairastua masennukseen, joutua sairaalaan ja menehtyä on merkitsevästi suurempi kuin potilaiden, joilla ei ole aivoverenkiertohäiriötä taustalla.

Tässä tutkimuksessa oli mukana yli tuhat potilasta, jotka joutuivat sairaalaan sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Näistä runsaalla sadalla oli ollut ennen sairastumista aivoverenkiertohäiriöitä. Potilaita seurattiin kolme vuotta ja heistä koottiin tiedot kuuden, 12 ja 18 kuukauden välein sairastumisen jälkeen.

Molemmat sairaudet yhdessä merkitsivät viittä kuukautta aikaisempaa kuolemaa ja lähes 60 prosenttia suurempaa todennäköisyyttä joutua sairaalaan. Potilaat myös masentuivat pelkästään vajaatoimintaa sairastaneita useammin.

Tutkimuksessa mukana olleiden potilaiden oli pystyttävä itse tulemaan sairaalaan tutkimusajan kartoituksiin. Näin heidän aivoverenkiertohäiriönsä oli todennäköisesti ollut lievähkö. Tutkijat arvelivat, että vakavammin sairastuneiden ennuste on vielä paljon huonompi.

Nykyisin yksi hoitoyksikkö hoitaa aivoverenkiertohäiriöt ja toinen vajaatoiminnan. Tutkijat korostavat, että monisairaiden potilaiden hoidon tehostamiseksi näiden hoitoyksiköiden yhteistyötä olisi tiivistettävä.

Tutkimukset julkaistiin European Journal of Heart Failure- sekä Stroke-lehdissä, kolmas tutkimus esiteltiin alan kokouksessa. 

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).