Ohita
Sydäniskurin käytön opastusta Lappeenrannassa. Kuva Outi Kontkanen.
Sydäniskurin käytön opastusta Lappeenrannassa. Kuva Outi Kontkanen.

Uutinen -

​Lions-liiton kampanjalla lisää sydäniskureita Suomeen

Lions-liitto on aloittanut hankkeen, jonka tavoitteena on sydäniskureiden määrän lisääminen Suomessa.

Lions Club Littoisen aloitteesta syntyneessä hankkeessa klubit kartoittavat sydäniskureiden tarpeet omilla toiminta-alueillaan. Suomessa on noin 940 lionsklubia. Tavoitteena on, että jokainen klubi rahoittaisi vähintään yhden laitteen hankinnan, jolloin maahamme saataisiin hankittua lähes 1 000 sydäniskuria lisää.

– Suomessa tapahtuu vuosittain noin 2 500 odottamatonta tajunnanmenetyskohtausta, sydänpysähdystä, sairaalan ulkopuolella. Potilaan ennusteen ja toipumisen kannalta tärkeintä on välittömästi sydänpysähdyksen toteamisen jälkeen aloitettu peruselvytys ja sydämen defibrillointi sydäniskurilla, sanoo lääketieteen lisensiaatti Markku Saraste Turun yliopistollisesta sairaalasta.

– Hyvän ennusteen kannalta defibrillointi tulisi suorittaa mahdollisimman nopeasti, viimeistään 3–5 minuutin kuluessa tapahtumasta. Ensihoidon paikalle saapuminen saattaa viivästyä suhteessa tähän optimaaliseen sydämen defibrillointiin. Tämän vuoksi opastavien sydäniskureiden saatavuutta tulisi parantaa. Kouluttamattoman henkilön käyttämänäkin opastava sydäniskuri on tehokas ja turvallinen elvytysväline. Oikein sijoitettuina sydäniskureilla voidaan merkittävästi parantaa sydänpysähdyspotilaiden toipumista.

Uusien laitteiden myötä äkillisten kammioperäisten rytmihäiriöiden saaneiden ihmisten selviytymis- ennuste paranee oleellisesti.

Kampanja kestää koko vuoden 2019 ajan. Sen taustatueksi ja suojelijaksi on lupautunut ministeri, kansanedustaja Ilkka Kanerva.

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).