Ohita
Kuva Anna Kara
Kuva Anna Kara

Uutinen -

​Elintavoilla voidaan ehkä välttää tahdistinhoitokin

Sydämen tahdistinhoitoa tarvitaan, kun sydämen omassa sähköisessä toiminnassa ilmenee heikkoutta. Yksi tavallisimmista tahdistinhoidon aiheista on AV-johtumisen häiriö. Tämä tarkoittaa sitä, että sähkön kulku ”pääjohtoa” pitkin eteisistä kammiopuolelle on hidastunutta, joskus jopa katkeaa kokonaan. Ongelmaan ei ole parantavaa hoitoa, mutta tahdistinlaitteella oma heikentynyt sähkönkulku kyetään korvaamaan.

Suomalaiset tutkijat selvittivät AV-johtumisen heikentymisen syitä tutkimalla yli 6 000 suomalaisesta kerättyä 25 vuoden seuranta-aineistoa. Itsenäisiä taustasyitä ilmiölle olivat ikääntyminen, miessukupuoli, sairastettu sydäninfarkti ja sydämen vajaatoiminta. Lisäksi itsenäisiksi riskitekijöiksi paljastuivat kohonnut verenpaine ja verensokeri. Näistä kohonnut verenpaine saattoi selittää 47 prosenttia ja kohonnut verensokeri 11 prosenttia kaikista AV-katkoksista.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun AV-katkoksen taustalta voitiin osoittaa kaksi ehkäistävissä olevaa syytä. Hoitamalla verenpaine tehokkaasti elintavoilla ja lääkityksellä, ja toisaalta ehkäisemällä verensokerin kohoaminen normaalipainon ylläpitämisellä ja liikunnalla voitaisiin välttyä AV-katkokselta ja tahdistinhoidolta.

Tutkimus julkaistiin amerikkalaisessa lääketieteen alan JAMA Network -julkaisussa.

Aiheet

Yhteyshenkilöt

Anna-Mari Hekkala

Anna-Mari Hekkala

Suomen Sydänliiton ylilääkäri (09) 7527 5365

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).